José Mourinho haukkui tuomarin tylysti – rangaistus uhkaa
AS Roman päävalmentaja José Mourinho sanoo, että hän kohtasi keskiviikkona huonoimman erotuomarin koko urallaan.
Mourinhon suojatit pelasivat keskiviikkona Serie A:ssa 1-1-tasapelin Monzan vieraana, ja pelin oikeudenjakajana toimi 38-vuotias Daniel Chiffi.
AS Roma pelasi ottelun viimeiset hetket alivoimalla, koska laitapuolustaja Zeki Çelik sai toisen keltaisen korttinsa lisäajalla. Mourinho sanoi pelin jälkeen, että hän ei tehnyt viimeiseen puoleen tuntiin mitään, koska ei halunnut itsekin lentää ulos. Portugalilaisvalmentaja on saanut tällä kaudella Serie A:ssa jo kolme punaista korttia.
– Tämä oli huonoin tuomari, jonka olen kohdannut koko urani aikana. Uskokaa minua, olen ollut tekemisissä monien huonojen tuomareiden kanssa, sanoi Mourinho Goalin mukaan.
– Yleensä kun puhun erotuomareista, se johtuu siitä, että he vaikuttavat suoraan peliin. Tässä tapauksessa se ei mielestäni pidä paikkaansa. Mutta hän on kauhea, hän ei luo minkäänlaista inhimillistä yhteyttä keneenkään, hänellä ei ole empatiaa, hän antaa punaisen kortin pelaajalle, joka liukastuu, koska pelaaja on uupunut 96. minuutilla.
Artikkeli jatkuu twiitin alla.
– Valitettavasti tämäkin on merkki Roman heikkoudesta seurana, koska meillä ei ole muiden seurojen tapaan voimaa sanoa, että emme halua tätä tuomaria.
– Lopetin työskentelyn 20-30 minuuttia ennen loppua, koska tiesin, että hän antaisi minulle punaisen kortin mistä tahansa.
Mourinho jatkoi Chiffin tylyttämistä lehdistötilaisuudessaan ja sanoi, että hänellä oli piilotettu mikrofoni mukana, jotta hänen ja tuomareiden keskusteluista jäisi todistusaineistoa.
– En ole tyhmä, menin peliin mikrofonin kanssa ja nauhoitin kaiken siitä hetkestä lähtien, kun lähdin pukuhuoneesta. Minun oli suojeltava itseäni.
– Aina sanotaan, ettemme koskaan voita Daniele Orsaton ollessa tuomarina, mutta ottaisin mieluummin hänet jokaiseen peliin, koska hänellä on aina peli hallinnassa. Hänen ei tarvitse toimia vihaisesti, hän on rauhallinen.
– Chiffissä ei ole juurikaan tuomarin ainesta. Hänellä on taito suuttua, ja siinä se. Mutta se on vastoin erotuomarin luonnetta, jonka pitää olla juuri päinvastainen.
Artikkeli jatkuu taulukon alla.
Monzan päävalmentaja Raffaele Palladino vuorostaan kehui Chiffin esitystä, vaikka erotuomari antoi hänelle punaisen kortin.
– En ollut vihainen tuomarille, hän on ollut yksi parhaista tällä kaudella. Mielestäni hän ei tehnyt virheitä.
– Olin vihainen neljännelle tuomarille, koska en ole koskaan nähnyt vastapuolen vaihtopenkiltä niin paljon protesteja, se oli uskomatonta. Poltin enemmän energiaa katsomalla heitä kuin keskittymällä joukkueeseeni.
– Se, mitä he tekivät tänään, oli törkeää, joten olin vihaisempi neljännelle tuomarille. Erotuomari oli täydellinen. Oikeastaan onnittelen häntä, koska hän suoriutui hyvin.
Italian jalkapalloliitto FIGC on aloittanut tutkinnan Mourinhon kommenteista koskien Chiffiä.
Lue lisää Serie A:sta:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen