Lionel Messin ex-joukkuekaveri kritisoi PSG:n faneja: ”10 vuoden päästä he katuvat”
Lionel Messin entinen joukkuekaveri Javier Mascherano sanoo, että Paris Saint-Germainin kannattajat saisivat olla kiitollisia argentiinalaislegendan pelaamisesta seurassa.
Messi, 35, on tehojensa puolesta ollut PSG:ssä huippuvedossa, mutta osa kannattajista on silti sitä mieltä, että hän ei ole vastannut odotuksiin Ranskassa.
Vihanpito Messia kohtaan kumpuaa myös hänen väitetystä piittaamattomuudestaan PSG:tä kohtaan. Kannattajat ovat olleet tyytymättömiä siihen, että Messi ei ole aina käynyt kiittämässä heitä pelien jälkeen ja siihen, että argentiinalaistähdellä on usein tapana matkustaa pois Ranskasta vapaapäivinään.
Viikonvaihteessa osa kannattajista tuntui saaneensa lopullisesti tarpeekseen. Eräs PSG:n ultrakannattajaryhmistä osoitti mieltään Messiä ja PSG:n seurajohtoa vastaan pariisilaisjätin päämajan ulkopuolella. Lisäksi viime päivinä on uutisoitu, että Messi on jättämässä PSG:n kesällä, kun hänen sopimuksensa päättyy.
Artikkeli jatkuu twiitin alla.
Messille on vihelletty ja buuattu tämän vuoden puolella useissa otteluissa, mikä on ihmetyttänyt monia seurayhteisön ulkopuolella.
Ihmettelijöihin lukeutuu myös Mascherano, Messin entinen joukkuekaveri maajoukkueesta ja Barcelonasta.
– On sääli, etteivät he tajua, kuinka onnekkaita he ovat, kun hän pelaa heidän joukkueessaan. En usko, että kukaan PSG:n kannattajista olisi osannut kuvitella kymmenen vuotta sitten, että historian paras pelaaja voisi tulla heidän joukkueeseensa. Ja sen sijaan, että he nauttisivat siitä, he ovat kritisoineet häntä kaksi vuotta, kommentoi Mascherano Olén haastattelussa.
– Kymmenen vuoden päästä he katuvat sitä. Mikä tahansa joukkue maailmassa antaisi mitä vain, jotta Messi pelaisi heidän riveissään viisi minuuttia. Kumpikaan osapuoli ei ansaitse tällaista loppua.
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Linda Sällströmin viimeisessä Helmarit-kotiottelussa meni kaikki pieleen: ”Harmittaa ja hävettää”
- Helmarien surkea peliesitys kuitattiin Tanskassa yhdellä tylyllä lauseella
- Juhlaottelusta täyskatastrofi: Tanska piti Helmareille jalkapallon oppitunnin
- Lamine Yamal sanoi yhden lauseen, joka sai Real Madrid -yhteisön raivon partaalle
- Haastattelu: Joel Pohjanpalo haluaa nostaa Palermon Serie A:han – kertoi myös mielipiteensä Huuhkajien pelitavasta
- Jarkko Wiss myönsi yhden ongelman KuPS:n europelissä
- Haastattelu: Anthony Olusanya haluaa nostaa Kalmarin Allsvenskaniin – ”Olen jo pitkään halunnut pelata siellä”
- KuPS vieraili Islannissa – Konferenssiliigassa harmittava tulos
- Veikkausliigan karsinta alkoi – avausosassa selvä voittaja!
- Lionel Messi: Uusi sopimus!
- Lamine Yamal sanoi yhden lauseen, joka sai Real Madrid -yhteisön raivon partaalle
- Haastattelu: Joel Pohjanpalo haluaa nostaa Palermon Serie A:han – kertoi myös mielipiteensä Huuhkajien pelitavasta
- Rafa Benítez tekemässä historiallisen valmentajasopimuksen