Löytyykö hurjan alkukauden pelanneelle SJK:lle pysäyttäjää? – Nyt kaatui huippuvireinen KuPS

Loistavan alkukauden pelanneelle SJK:lle ei näytä löytyvän pysäyttäjää.
SJK voitti perjantaina Veikkausliigan kärkikamppailussa KuPSin 1-0. Jeremiah Streng viimeisteli ottelun ainoan maalin noin vartti ennen päätösvihellystä.
SJK nousi täyden pistepotin ansiosta Veikkausliigan kärkipaikalle. SJK on pelannut tällä kaudella kahdeksan ottelua, joista tuloksena on kuusi voittoa, kaksi tasapeliä ja komeat 20 pistettä. SJK on Veikkausliigan ainoa tappioton joukkue. Se on päästänyt kahdeksassa ottelussa yhteensä vain kaksi maalia.
KuPS-luotsi Jani Honkavaara oli voittanut kaikki viisi sarjaotteluaan uuden joukkueensa peräsimessä ennen perjantaista vierailua Seinäjoelle.
Toisaalla sarjanousija KTP nappasi tärkeän voiton kaadettuaan Hongan Espoossa 1-0. Willis Furtado puski ottelun ainoan täysosuman avausjaksolla.
Rikkonaisen alkukauden pelannut FC Inter voitti Hakan Turussa 3-0. Kyseessä oli Interille ensimmäinen voitto sitten Veikkausliigan avauskierroksen. Inter on pelannut edelleen jopa neljä ottelua vähemmän kuin Honka ja KuPS.
IFK Mariehamn ja HJK iskevät yhteen lauantai-iltana Maarianhaminassa.
# | Joukkue | O | V | T | H | M | P |
---|---|---|---|---|---|---|---|
1 | SJK | 8 | 6 | 2 | 0 | 11-2 | 20 |
2 | HJK | 10 | 5 | 4 | 1 | 19-8 | 19 |
3 | KuPS | 10 | 6 | 1 | 3 | 11-5 | 19 |
4 | AC Oulu OUL | 9 | 4 | 2 | 3 | 12-14 | 14 |
5 | FC Honka HON | 10 | 3 | 3 | 4 | 8-8 | 12 |
6 | Ilves | 8 | 3 | 2 | 3 | 8-7 | 11 |
7 | Haka HAK | 9 | 2 | 3 | 4 | 13-16 | 9 |
8 | KTP | 9 | 2 | 3 | 4 | 8-13 | 9 |
9 | FC Inter INT | 6 | 2 | 1 | 3 | 9-10 | 7 |
10 | IFK Mariehamn MAR | 8 | 1 | 3 | 4 | 8-12 | 6 |
11 | FC Lahti FCL | 7 | 1 | 3 | 3 | 4-9 | 6 |
12 | VPS | 8 | 1 | 3 | 4 | 5-12 | 6 |
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Relevo: Kylian Mbappé ei aio aktivoida PSG-sopimuksensa viimeistä vuotta – Real Madrid valmis tekemään tarjouksen yhdellä ehdolla
- Sergio Ramos poistuu myös Pariisista: ”Nämä ovat hyvästit”
- Zlatan Ibrahimovic ei ole valmis eläkkeelle – yksi asia huolestuttaa ruotsalaisveteraania
- Reuters: Thomas Zilliacus valmistelee nyt toisen Euroopan suurseuran ostamista
- AC Milanin tähdelle pitkä jatkosopimus – sisältää jättimäisen ulosostopykälän
- Erotuomaria vainonnut José Mourinho sai syytteen UEFA:lta
- Man Cityn tähdeltä erikoinen paljastus – samat kalsarit joka pelissä: ”Se on toiminut”
- Futismaailmassa jo useita podcasteja – tunnetko nämä?
- Cristiano Ronaldo houkuttelee muita tähtiä Saudi-Arabiaan: ”Liiga on erittäin hyvä”
- Huuhkajien tulokkaalla ikävä ilta – punainen kortti ja rökäletappio isossa pelissä
- Sergio Ramos poistuu myös Pariisista: ”Nämä ovat hyvästit”
- Zlatan Ibrahimovic ei ole valmis eläkkeelle – yksi asia huolestuttaa ruotsalaisveteraania
- Bild: Bayern München asetti kolme tähtipelaajaansa myyntiin
- Reuters: Thomas Zilliacus valmistelee nyt toisen Euroopan suurseuran ostamista
- Relevo: Kylian Mbappé ei aio aktivoida PSG-sopimuksensa viimeistä vuotta – Real Madrid valmis tekemään tarjouksen yhdellä ehdolla
- AC Milanin tähdelle pitkä jatkosopimus – sisältää jättimäisen ulosostopykälän
- FM: Bayernin huipputoppari haluaa jättää seuran Thomas Tuchelin toiveista huolimatta – pääsi jo yhteisymmärrykseen sopimuksesta PSG:n kanssa