Lukas Hradecky haastaa Paulo Dybalan ja AS Roman UEL-välierissä: ”Alkuvuodesta en olisi uskonut…”
Eurooppa-liigan välierät pyörähtävät käyntiin torstai-iltana.
Lukas Hradeckyn Bayer Leverkusen kohtaa välierissä José Mourinhon valmentaman AS Roman. Avausosa pelataan loppuunmyydyllä Stadio Olimpicolla Roomassa.
Leverkusenin kapteeni ja ykkösvahti Hradecky käväisi keskiviikkona ottelua edeltävässä lehdistötilaisuudessa.
AS Roma ei pääse otteluun ykkösnyrkillään. Joukkueessa on useita loukkaantuneita pelaajia. Ykköstähti Paulo Dybalan on määrä nousta avauskokoonpanoon, vaikka argentiinalaistähti onkin puolikuntoinen. Hradecky kertoi opiskelleensa Dybalan pelaamista.
– Opiskelin Dybalaa samalla tavalla kuin opiskelen kaikkia vastustajiani. AS Romalla on lukuisia tärkeitä pelaajia. Myös Dybala on sellainen, vaikkei hän olisi sataprosenttisessa kunnossa. Hän on aina vaarallinen. Meidän on oltava varuillaan. Oli AS Romalla sitten kuka tahansa kentällä, koska kyseessä on todella tärkeä ottelu, Hradecky totesi.
Hradecky ei ole aiemmin osallistunut eurokilpailun välierävaiheeseen.
– Olemme innoissamme päästessämme pelaamaan tällaisen ottelun. Tämä on urani kohokohtia. En malta odottaa pääseväni kentälle näkemään myös sen, millainen fiilis stadionilla on. Haluamme unohtaa viime perjantain tappion, Hradecky viittasi Kölnille kärsittyyn derbytappioon.
– Nautimme tästä hetkestä. Muulla ei ole väliä. Alkuvuodesta en olisi uskonut, jos joku olisi sanonut, että etenemme välieriin. Kärsimme odottamattomia tappioita. Nyt olemme tyytyväisiä ja haluamme osoittaa laatumme. Haluamme laittaa AS Roman vaikeuksiin ja jatkaa matkaamme Euroopassa.
AS Roman ja Leverkusenin välinen ottelu käynnistyy klo 22.00.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lauantai oli synkkä päivä Veikkausliigan kärkihaastajille
- Itävallassa melkoinen yllätys: tennistähti vaihtaa mailan nappulakenkiin
- Mark van Bommel MM-kisajoukkueen peräsimeen
- KOK: Fifan ja Donald Trumpin touhuja ei tutkita
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Sinnikäs Jaro kukisti SJK:n kutkuttavassa paikallisottelussa
- Italian päävalmentajaksi yksi kärkihakija – ura laskussa
- Jättisiirto: Hollannin laituri hurjalla siirtosummalla eksoottiseen liigaan
- Tässäkö on MM-kisatähden seuraava seura? Neuvottelut käynnissä
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Lauantai oli synkkä päivä Veikkausliigan kärkihaastajille
- Kuka ansaitsee Ballon d’Orin? Luis Figo nimesi oman suosikkinsa
- Lähteet: MM-kultaa voittanut saksalaislegenda palaa maajoukkueeseen
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Jürgen Klopp latasi suorat sanat saksalaismedialle: ”Lähden heti, jos…”
- Itävallassa melkoinen yllätys: tennistähti vaihtaa mailan nappulakenkiin
- Tässäkö on MM-kisatähden seuraava seura? Neuvottelut käynnissä
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Jättisiirto: Hollannin laituri hurjalla siirtosummalla eksoottiseen liigaan
- Mark van Bommel MM-kisajoukkueen peräsimeen