PSG hyllytti Leo Messin – argentiinalaistähti julkaisi anteeksipyynnön: ”Odotan, mitä seura päättää”

Pariisissa on kuohunut tällä viikolla oikein toden teolla.
Leo Messi matkusti maanantaina Saudi-Arabiaan, vaikkei saanut siihen lupaa PSG:ltä. Messillä ja Saudi-Arabian hallituksella on yhteistyösopimus. Messi mainostaa sosiaalisessa mediassa Saudi-Arabian turismia ja valtio maksaa siitä Messille mediatietojen mukaan noin 25-30 miljoonaa euroa vuodessa.
Ranskalaismedian mukaan Messi pyysi PSG-luotsi Christophe Galtierilta lupaa matkustaa Saudi-Arabiaan. Luotsi ei antanut lupaa, mutta Messi lähti siitä huolimatta reissuun, eikä osallistunut joukkueen harjoituksiin maanantaina.
PSG tiedotti siirtäneensä Messin kahdeksi viikoksi sivuun joukkueen toiminnasta. Lisäksi PSG pidättää Messiltä kahden viikon palkan.
Messi julkaisi sosiaalisessa mediassa anteeksipyynnön.
– Halusin tehdä tämän videon sen vuoksi, mitä on tapahtunut. Ennen kaikkea pyydän anteeksi joukkuetovereiltani ja seuralta. Totta puhuen oletin, että meillä olisi ollut ottelun jälkeen vapaapäivä, kuten viime viikkoinakin. Olin organisoinut tämän matkan Saudi-Arabiaan. Olin jo aiemmin perunut sen, mutta tällä kertaa en pystynyt. Toistan pyytäväni anteeksi tekoani ja odotan, mitä seura päättää, Messi totesi.
Messin sopimus PSG:n kanssa päättyy kuluvan kauden jälkeen. Messin on määrä poistua seurasta kesällä vapaana agenttina.
LUE MYÖS
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Lukas Hradeckyn Bayer Leverkusenin lento jatkuu – jälleen tasapisteissä Bayern Münchenin kanssa
- Draamaa Veikkausliigassa – HJK iski voittomaalin 92. minuutilla
- Kriisissä olevan Saksan suurseuran luottopelaaja kritisoi valmentajan pelitapaa – tuloksena sakot ja pudotus B-joukkueen harjoituksiin
- PSG-pomo kiistää Lionel Messin syytökset epäkunnioituksesta MM-kisojen jälkeen
- Teemu Pukki maalinteossa sarjakärkeä vastaan
- Juventus teki absurdin oman maalin – ”Yksi hulluimmista mitä olen nähnyt”
- Saksa esitteli uuden maajoukkuevalmentajansa: ”Minulla ei ole aikaa kehitellä jotain, joka veisi muutaman vuoden”
- Inter Miamille huippu-uutisia cup-finaalin alla – Leo Messi sittenkin pelikunnossa
- AS Roman uusi pelaaja loukkaantuu jatkuvasti – Mourinho kummasteli: ”Vaikea ymmärtää”
- Glen Kamara ensimmäistä kertaa avauksessa Leedsissä – tällaiset tilastot Kamaralle kirjattiin
- Tuore maailmanmestari jäi työttömäksi ja harkitsee uransa lopettamista: ”Annoin kaiken mahdollisen jalkapallolle”
- Kriisissä olevan Saksan suurseuran luottopelaaja kritisoi valmentajan pelitapaa – tuloksena sakot ja pudotus B-joukkueen harjoituksiin
- Glen Kamara ensimmäistä kertaa avauksessa Leedsissä – tällaiset tilastot Kamaralle kirjattiin
- Lukas Hradeckyn Bayer Leverkusenin lento jatkuu – jälleen tasapisteissä Bayern Münchenin kanssa
- Bayern München tuhosi vastustajansa Bundesliigassa – Harry Kane iski tolkuttomat tehot
- Juventus teki absurdin oman maalin – ”Yksi hulluimmista mitä olen nähnyt”
- Cristiano Ronaldo yltynyt hurjaan maalivireeseen – portugalilaistähti näpäytti epäilijöitään: ”Se ei ole totta”