Tähtipelaajat tukevat raiskaussyytteistä vapautunutta Benjamin Mendyä
Englannin Chesterissä toimiva oikeus päätti perjantaina, että ranskalaispuolustaja Benjamin Mendyn raiskaussyytteet eivät johda tuomioon tai muihin rangaistustoimiin. Mendyä syytettiin kaiken kaikkiaan yhdeksästä syytekohdasta: kahdeksasta raiskauksesta ja yhdestä raiskauksen yrityksestä. Väitettyjen rikosten uhreja oli monta.
Vaikka Mendy voi jatkaa pelaajauraansa, hänen pääpuolustusasianajajansa väitti jo tammikuussa, että uran jatkuminen ei tule olemaan helppoa. Mendyn ura Britanniassa on ohi oikeuden päätöksestä riippumatta, koska hän ”ei pysty karistamaan” syytöksiin liitettyä julkista mainehaittaa.
Mendy, 28, edusti valioliigaseura Manchester Cityä edelliset kuusi vuotta.
Cityn manageria Pep Guardiolaa kuultiin oikeudessa luonnetodistajana.
– Hän on erittäin hyvä poika, sanoisin ihan jopa anteliaaksi. Luulen, että hän on onnellinen, ja muistan, että kun olimme yhdessä, kaikki pyysivät häneltä palveluksia, ja hän pystyi täyttämään ne.
Vaikka Englannissa epäilty voidaan pääsääntöisesti todeta vain joko syylliseksi tai ei-syylliseksi, ei siis varsinaisesti syyttömäksi, ovat useat tähtipelaajat yhdessä rintamassa asettuneet tukemaan Mendyä.
– Kuka auttaa tätä veljeä toipumaan? Kuka kantaa vastuun [Mendylle] aiheutuneesta vahingosta? Kuinka hän saa uransa takaisin? Monien vuosien investoinnit ammattilaispelaajaksi pääsemiseen… Mitä nyt!? kirjoitti Memphis Depay sosiaalisessa mediassa perjantaina.
Depay uskoo, että tietyt tahot jatkuvasti uhkaavat urheilijoiden hyvinvointia. On kuitenkin syytä huomauttaa, että seksuaalirikosten selvittämisprosentti on mitättömän alhainen ympäri maailman, sillä niin sanottu suora, yksiselitteinen näyttö puuttuu melkein aina.
Paul Pogba jakoi perjantaina kuvan, jossa hän naureskelee Mendyn, entisen maajoukkuekaverinsa kanssa.
– Niin iloinen puolestasi, veli. Kaikki ihmiset, jotka puhuivat sinusta pahaa. Haluan nähdä heidän puhdistavan nimesi. En malta odottaa, että näen sinut jälleen kentällä.
Muun muassa Robert Lewandowski, Neymar ja Rio Ferdinand ovat tykänneet Depayn tai Pogban julkaisuista. Osa on myös kommentoinut niitä ja osoittanut kannustustaan sitä kautta. The Athleticin toimittajan Adam Craftonin mielestä miespelaajien aktiivisuus tässä asiassa on ”häiritsevää”, koska he eivät yhtä helposti tue naisten tai vähemmistöjen oikeuksia.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- SJK:n pelaajat mukana Afrikan mestaruusturnauksessa – pääsivät kentälle avauskierroksella
- Virallista: KuPS hankki Pikkuhuuhkajista tutun pelaajan
- FotbollDirekt: Manasse Kusu neuvottelee lainasiirrosta Superettaniin
- The Athletic: Valioliigan halutuin tähti vaihtamassa seuraa tammikuussa
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Palaako Füllkrug Bundesliigaan?
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena
- Virallista: KuPS hankki Pikkuhuuhkajista tutun pelaajan
- SJK:n pelaajat mukana Afrikan mestaruusturnauksessa – pääsivät kentälle avauskierroksella
- FotbollDirekt: Manasse Kusu neuvottelee lainasiirrosta Superettaniin
- The Athletic: Valioliigan halutuin tähti vaihtamassa seuraa tammikuussa
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia