HJK-luotsi Toni Korkeakunnas selitti saamaansa varoitusta – tämä on loukkaantuneen kapteenin tilanne
HJK:n päävalmentajan Toni Korkeakunnaksen tunteet kävivät kierroksilla torstai-illan Eurooppa-liigan kolmannen karsintakierroksen toisessa osa-ottelussa Qarabagia vastaan. Vajaamiehinen Klubi hävisi kotipelin Töölön Bolt Arenalla 1-2-lukemin ja putosi jatkosta yhteismaalein 2-4.
HJK joutui pelaamaan leijonasosan ottelusta miesalivoimalla, kun Kevin Kouassivi-Benissan otti kaksi varoitusta kahden minuutin sisällä toisistaan. Myös Korkeakunnakselle nostettiin keltaista korttia hänen vaihdettua sanoja ranskalaisen erotuomarin Willy Delajodin kanssa.
Keskinäinen kunnioitus ei välittynyt HJK-luotsille.
– Siinä taisi olla ranskalaissuomalainen kielimuuri. Kunnioituksesta puhuimme puolin ja toisin, mutta tänään kunnioitus oli aika yksipuolista, Korkeakunnas selitti tilannetta medialle ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa.
– Olisimme voineet keskustella asiasta pelin jälkeenkin, mutta koin sen olevan turhaa. Me olimme hävinneet ja ei se siitä puhumalla parane.
HJK koki myös avauspuoliskolla toisen takaiskun kapteeni Miro Tenhon jouduttua jättämään kamppailun saatuaan iskun päähänsä. Toppari loukkaantui blokattuaan laukauksen maaliviivalta.
Korkeakunnas mainitsee ensi tietojen Tenhon tilasta olleen positiiviset.
– Sen verran kuulin käytävillä, että hän olisi ihan ok. Sunnuntai voi kuitenkin tulla aika nopeasti tuollaisen tärskyn jälkeen, Korkeakunnas kommentoi.
HJK kohtaa seuraavaksi Veikkausliigassa FC Interin sunnuntain vierasottelussa. Europeleissä matka jatkuu Konferenssiliigan playoff-kierroksella romanialaista Farul Constantaa vastaan.
Joni Ahokas, Helsinki
Twitter: @AhokasJoni
LUE MYÖS!
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Kuka vie Italian mestaruuden? Serie A:n kärkikamppailuun tuli muutos
- Häikäisevä maali! Suomen maajoukkuepelaaja yllätti Chelsean tähtivahdin
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta
- Kuvat: Suomalaispelaaja ja David Beckham: lämmin kohtaaminen – ”Aina kunnia”
- Jesse Joronen loukkaantui – jätti pelin kesken
- Espanjalaislehti: Zinedine Zidane maajoukkueen peräsimeen

- Messi ja Ronaldo mättivät taas maaleja – matkaa maailmanennätykseen onkin vielä?
- Kuka vie Italian mestaruuden? Serie A:n kärkikamppailuun tuli muutos
- Häikäisevä maali! Suomen maajoukkuepelaaja yllätti Chelsean tähtivahdin
- Kuvat: Suomalaispelaaja ja David Beckham: lämmin kohtaaminen – ”Aina kunnia”
- Jesse Joronen loukkaantui – jätti pelin kesken
- Ihmepoika antoi palttua Saudi-Arabialle – matkalla Lukas Hradeckyn seurakaveriksi?
- Espanjalaislehti: Zinedine Zidane maajoukkueen peräsimeen