Lukas Hradeckyn Bayer Leverkusen hankkimassa laitahyökkääjän yli 20 miljoonalla eurolla
Nathan Tella on siirtymässä Southamptonista Bayer Leverkuseniin.
Athleticin David Ornstein kertoo seurojen päässeen sopuun Tellan siirrosta. Leverkusen maksaa oikeasta laitahyökkääjästä 20 miljoonaa puntaa, eli noin 23 miljoonaa euroa.
Tella pelasi viime kauden lainalla Burnleyssa ja iski 17 maalia Mestaruussarjassa. Tella on esiintynyt edukseen alkukaudella Mestaruusarjassa, sillä kolmessa ottelussa on syntynyt maali ja maalisyöttö.
Englantilaispelaaja allekirjoittaa viisivuotisen sopimuksen Leverkusenin kanssa. Tella matkustaa lauantaina Saksaan lääkärintarkastusta varten.
Athleticin mukaan Tella oli halukas palaamaan Burnleyn paitaan, mutta seurat eivät päässeet sopuun siirtosummasta.
Lukas Hradeckyn edustama Leverkusen on aloittanut kauden hienosti. Se voitti RB Leipzigin 3-2 Bundesliigan avauskierroksella. Leverkusen kohtaa lauantai-iltana vieraskentällä Borussia Mönchengladbachin.
LUE MYÖS:
- Juuri nyt: FC Hakan kotikentän päätykatsomo on tuhoutunut tulipalossa
- Joel Pohjanpalolla kahden maalin ilta, taas
- Jaro täräytti entisen maajoukkuepelaajan hankinnan
- Cristiano Ronaldo soitti yllättäen Donald Trumpille
- Jäikö Cristiano Ronaldo kiinni valheesta?
- Sergio Ramos jatkaa uraansa
- Liverpoolissa kuohuu! Mohamed Salah vuodattaa: ”Minut on heitetty bussin alle”
- Lionel Messi ja Inter Miami voittivat mestaruuden
- 20-vuotias laitapakki AC Milanin haaviin – ”Kolumbialle yksi viime vuosien merkittävimmistä siirroista”
- Entinen Al-Nassr-pomo kertoo, millä tavoin Cristiano Ronaldo hankittiin
- HJK löi uuden pelaajasopimuksen tiskiin
- Yksi kommentti ajoi Lionel Messin raivon partaalle
- Entinen Al-Nassr-pomo kertoo, millä tavoin Cristiano Ronaldo hankittiin
- Lionel Messi ja Inter Miami voittivat mestaruuden
- Tässä ovat MM-kisojen lohkot!
- Liverpoolissa kuohuu! Mohamed Salah vuodattaa: ”Minut on heitetty bussin alle”
- Sergio Ramos jatkaa uraansa
- Jäikö Cristiano Ronaldo kiinni valheesta?
- Kommentti: MM-kisojen lohkoarvonta ylitti parodiahorisontin
- 20-vuotias laitapakki AC Milanin haaviin – ”Kolumbialle yksi viime vuosien merkittävimmistä siirroista”