Mestarien liigan karsintaottelua siirretään – kannattaja kuoli puukotuksessa
Mestarien liigan karsintaottelu AEK Ateenan ja Dinamo Zagrebin välillä on jouduttu siirtämään kannattajan kuoltua puukotuksen uhrina. Kolmannen kierroksen avausosaottelu oli tarkoitus pelata tiistai-iltana Kreikassa.
22-vuotiasta AEK:n kannattajaa puukotettiin useita kertoja seuran jalkapallokentän ulkopuolella maanantai-iltana. Hän menehtyi vammoihinsa sairaalassa.
Seurojen kannattajat ottivat väkivaltaisesti yhteen toistensa kanssa Ateenassa. Pidätyksiä tehtiinn Euronewsin mukaan yhteensä 96 ja loukkaantuneita oli kahdeksan.
Uefa tuomitsi kannattajan hengen vieneen väkivallan julkaisemassaan tiedotteessa.
– Väkivallalla ei ole mitään sijaa lajissamme ja me odotamme, että tästä hirvittävästä teosta vastuussa olevat pidätetään ja välitetään oikeuden eteen, Euroopan jalkapalloliitto vaati.
Toinen osaottelu Zagrebissa on tarkoitus pelata Kroatiassa edelleen tiistaina 15. päivä elokuuta. Uefa on ollut yhteyksissä seuroihin Ateenan pelin uudesta päivämäärästä.’
Vaihtoehtoina ovat joko perjantai 18. elokuuta tai lauantai 19. elokuuta.
LUE MYÖS!
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- KuPSin menestyksekäs eurotaival päätökseen – samalla tuli harmittava takaisku
- Viljami Sinisalolle iso onnistuminen Eurooppa-liigassa
- HBL: Helsinkiläisseura ulos sarjasta vedonlyöntiskandaalin vuoksi
- Optio käytetty! Maalitykki jatkaa Veikkausliigassa
- Mestarien liigan kohupelaajan väitetään myöntäneen törkeän tekonsa – paljasti totuuden joukkueelle
- Espanjalaismedia: Tässä on Lucas Bergströmin uusi valmentaja
- Haastattelu: Agon Sadiku avasi talven siirtoikkunan tapahtumia
- Simo Valakarin suojatin koomailu on nähtävä itse – ”Tämä on silkkaa komediaa”
- Atalanta nousi kahden maalin takaa-ajoasemasta voittoon viimeisellä sekunnilla
- Benjamin Källmanin pahimman uhkaajan taustalla erikoinen tarina
- Simo Valakarin suojatin koomailu on nähtävä itse – ”Tämä on silkkaa komediaa”
- Haastattelu: Agon Sadiku avasi talven siirtoikkunan tapahtumia
- Benjamin Källmanin pahimman uhkaajan taustalla erikoinen tarina
- Virallista: Saku Ylätupa palaa Veikkausliigaan
- HJK:n lento Euroopassa katkesi – PSG näytti, missä menee maailman huippu
- Pelaaja kosi naisystäväänsä kentällä – seuraavalla viikolla kävi nolosti
- Atalanta nousi kahden maalin takaa-ajoasemasta voittoon viimeisellä sekunnilla
- Tähtipelaajalta murtui leuka ja hampaat – Serie A:ssa nähtiin raju törmäys
- Virallista: FC Inter lainasi hyökkääjän Norjasta
- Espanjalaismedia: Tässä on Lucas Bergströmin uusi valmentaja