Sarjajumbo IFK Mariehamn vaihtaa päävalmentajaa
Veikkausliigan IFK Mariehamn on antanut lähtöpassit päävalmentajalleen Daniel Norrménille, kertoo seura tiedotteessaan.
Ruotsalainen Norrmén, 48, edusti Grönvittiä jo pelaajana ja aloitti joukkueen apuvalmentajana vuonna 2016. Hän nousi päävastuuseen valmennuksesta toissa kaudella Lukas Syberyjskin lähdön myötä.
Kirjoitushetkellä IFK Mariehamn on Veikkausliigassa viimeisenä kerättyään 20 ottelusta vain 15 pistettä. Keskiviikkona joukkue putosi Suomen Cupista välierävaiheessa hävittyään Hongalle 0-1.
– Olen tietysti pettynyt kehitykseen, mutta erittäin kovasta työstä huolimatta en ole onnistunut saamaan tarpeeksi hyviä tuloksia ja siksi kunnioitan täysin tehtyä päätöstä, kommentoi Norrmén seuran sivuilla.
– Olen kuitenkin paljon enemmän pettynyt siihen, etten ole onnistunut, kuin itse päätökseen. IFK-sydämessäni seura on tärkeämpi kuin työni, ja toivon vilpittömästi, että tämä muutos voi auttaa varmistamaan, että IFK pelaa Veikkausliigassa myös vuonna 2024.
Norrménin paikan ottaa hänen apuvalmentajanaan tällä kaudella toiminut Jimmy Wargh, joka luotsasi pari edellistä vuotta Jaroa.
Warghista, 47, tulee joulukuun alussa IFK Mariehamnin uusi toimitusjohtaja, joten seura etsii uutta päävalmentajaa ensi kaudelle.
| # | Joukkue | O | V | T | H | M | P |
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| 1 | HJK | 22 | 12 | 8 | 2 | 39-19 | 44 |
| 2 | KuPS | 22 | 13 | 4 | 5 | 34-15 | 43 |
| 3 | SJK | 22 | 11 | 5 | 6 | 29-24 | 38 |
| 4 | VPS | 22 | 11 | 3 | 8 | 30-23 | 36 |
| 5 | FC Honka HON | 22 | 10 | 5 | 7 | 23-17 | 35 |
| 6 | FC Inter INT | 22 | 10 | 4 | 8 | 33-31 | 34 |
| 7 | AC Oulu OUL | 22 | 9 | 4 | 9 | 32-37 | 31 |
| 8 | Haka HAK | 22 | 5 | 9 | 8 | 27-37 | 24 |
| 9 | FC Lahti FCL | 22 | 5 | 7 | 10 | 21-32 | 22 |
| 10 | Ilves | 22 | 4 | 8 | 10 | 20-27 | 20 |
| 11 | KTP | 22 | 5 | 5 | 12 | 20-33 | 20 |
| 12 | IFK Mariehamn MAR | 22 | 3 | 6 | 13 | 21-34 | 15 |
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Haastattelu: Anthony Olusanya haluaa nostaa Kalmarin Allsvenskaniin – ”Olen jo pitkään halunnut pelata siellä”
- KuPS vieraili Islannissa – Konferenssiliigassa harmittava tulos
- Veikkausliigan karsinta alkoi – avausosassa selvä voittaja!
- Lionel Messi: Uusi sopimus!
- Aftonbladet: Suomen maajoukkue vahvistuu – Ruotsista uusi pelaaja
- Rafa Benítez tekemässä historiallisen valmentajasopimuksen
- Ennakkopaketti liigakarsintaan TPS-KTP: Mistä näet pelin, kommentit
- Ennakkopaketti Konferenssiliigan otteluun Breiðablik-KuPS: Mistä näet pelin, valmentajien kommentit
- HJK hävisi taas Veikkausliigassa – Miika Nuutinen: ”Liian tuttu kaava”
- Useita murskajaisia – näin pelattiin Mestarien liigassa
- Rafa Benítez tekemässä historiallisen valmentajasopimuksen
- Veikkausliigan karsinta alkoi – avausosassa selvä voittaja!
- KuPS vieraili Islannissa – Konferenssiliigassa harmittava tulos
- Aftonbladet: Suomen maajoukkue vahvistuu – Ruotsista uusi pelaaja
- ÖT: Niklas Vidjeskog kommentoi lähtöään Jarosta – ”Mielestäni se oli epäkunnioittavaa”
- Lionel Messi: Uusi sopimus!
- HJK hävisi taas Veikkausliigassa – Miika Nuutinen: ”Liian tuttu kaava”
- Ennakkopaketti liigakarsintaan TPS-KTP: Mistä näet pelin, kommentit
- Ennakkopaketti Konferenssiliigan otteluun Breiðablik-KuPS: Mistä näet pelin, valmentajien kommentit
- Draamaa Veikkausliigan mestaruustaistossa