HELSINKI. Huuhkajien päävalmentaja Markku Kanerva nimesi keskiviikkona joukkueensa syyskuun EM-karsintaotteluihin.

Huuhkajien EM-karsintaurakka jatkuu kahdella syyskuussa pelattavalla ottelulla. Kazakstan isännöi Huuhkajia Astanassa torstaina 7.9. Huuhkajat kohtaa Tanskan Helsingissä sunnuntaina 10.9.

Huuhkajat lähtee syyskuun otteluihin loistavista lähtökohdista. Huuhkajat johtaa karsintalohkoa napattuaan neljästä ottelusta kolme voittoa. Kazakstan on Huuhkajien kanssa yhdeksässä pisteessä.

Syyskuun joukkueessa on mukana yksi uusi nimi. Kanerva valitsi mukaan HJK:ta edustavan Kevin Kouassivi-Benissanin. Kouassivi-Benissan on esiintynyt viime aikoina edukseen ja on antanut useita maalisyöttöjä Veikkausliigassa.

– Kouassivi-Benissan on pelannut sen verran hyvin, että ansainnut paikkansa joukkueessa, Kanerva totesi lehdistötilaisuudessa.

Laitapelaajana tunnettu Kouassivi-Benissan on luonnollisesti onnellinen ensimmäisestä A-maajoukkuekutsustaan.

– On äärimmäisen hyvät fiilikset. On ollut unelma pienestä pojasta asti. Ei voisi olla ylpeämpi ja iloisempi, Kouassivi-Benissan sanoi lehdistölle.

Kouassivi-Benissanin alkukausi HJK:ssa oli rikkonainen loukkaantumisen vuoksi. 24-vuotias laitapuolustaja kertoi saaneensa itseluottamusta valmentajanvaihdoksen jälkeen.

Toni Koskela sai heinäkuussa potkut HJK:n peräsimestä, ja seura palkkasi Toni Korkeakunnaksen uudeksi päävalmentajakseen. Loukkaantumisestaan kesällä kuntoutunut Kouassivi-Benissan on sittemmin saanut huomattavasti peliaikaa.

– Oli koko ajan fiilis, että kun olen kunnossa, pystyn auttamaan joukkuetta. Ehkä valmentajamuutos toi itseluottamusta, sain mahdollisuuden ja se on nyt näkynyt. Olen päässyt pelaamaan ja nauttinut siitä. Se on ollut iso juttu, Kouassivi-Benissan totesi SuomiFutikselle.

– Klubissa tuloksiin on keskitytty eniten. Toke (Korkeakunnas) on tuonut positiivista ilmapiiriä. Ehkä pelit, jotka alkukaudesta olivat vaikeita, ollaan nyt saatu tulos. Ja on se peli ollut parempaa.

Kouassivi-Benissan uskoo pystyvänsä tuomaan Huuhkajiin muun muassa laadukkaita keskityksiä, joista HJK on tehnyt viime aikoina lukuisia maaleja.

– Pystyn tuomaan uhkaa laidalta. Aika sama rooli kuin mitä HJK:ssa tehnyt. Hyökkäyspäässä pystyn antamaan laadukkaita syöttöjä ja keskityksiä. Ja toisaalta dynaamisuus ja liikkuvuus. Pystyn kattamaan isoja tiloja kentällä.

Markku Kanervan nimeämä joukkue EM-karsintaotteluihin

Maalivahdit: Lukas Hradecky, Jesse Joronen, Viljami Sinisalo

Puolustajat: Robert Ivanov, Richard Jensen, Arttu Hoskonen, Miro Tenho, Diogo Tomas, Nikolai Alho, Jere Uronen, Ilmari Niskanen, Pyry Soiri, Noah Pallas, Kevin Kouassivi-Benissan

Keskikenttäpelaajat ja hyökkääjät: Glen Kamara, Rasmus Schüller, Kaan Kairinen, Robert Taylor, Matti Peltola, Niilo Mäenpää, Teemu Pukki, Joel Pohjanpalo, Benjamin Källman, Oliver Antman, Daniel Håkans

Tuukka Ikkeläjärvi ja Jaakko Perttilä

LUE MYÖS