Tänään tv:ssä: Cristiano Ronaldo ensimmäistä kertaa nykyisen seuransa väreissä
Viime tammikuussa monien oli vaikea käsittää, miksi Cristiano Ronaldo halusi siirtyä saudiseura Al-Nassriin. Siirtoa taivasteltiin, koska Ronaldon ura sellaisenaan, kuin olemme siihen tottuneet, käytännössä päättyi.
Tänään tiistaina, lähes yhdeksän kuukautta siirron jälkeen, Ronaldo on mahdollista nähdä Al-Nassrin paidassa ensimmäistä kertaa Suomen televisiossa. Al-Nassr saa Aasian Mestarien liigan lohkovaiheessa vastaansa Persepolisin. Ottelu alkaa Suomen aikaa iltayhdeksältä eli tunti ennen UEFAn Mestarien liigan myöhäisillan pelejä.
Ottelun näyttää C More.
Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.
Ronaldon läsnäolo Iranin pääkaupungissa Teheranissa ei ole jäänyt paikalliselta väestöltä huomaamatta. Sadat fanit juoksivat maanantaina kaduilla Al-Nassrin joukkuetta kuljettavan linja-auton perässä. He ovat myös piirittäneet hotellin, jossa Ronaldo yöpyy, ja hankaloittaneet joukkueen liikkumista.
Varsinainen ottelu pelataan tyhjälle katsomolle Aasian jalkapalloliiton langettaman rangaistuksen takia. Rangaistuksen taustalla on Persepolisin julkaisema Intiaa loukannut teksti kaudelta 2021–22.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- The Athletic: Valioliigan halutuin tähti vaihtamassa seuraa tammikuussa
- Palaako Füllkrug Bundesliigaan?
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena
- Virallista: Janne-Pekka Laineen sopimus purettu Turkissa
- Virallista: Viki Savonen siirtyy FC Interin organisaatioon
- Thiago Silva palaa Euroopan kentille