Veljensä kiristyksen kohteeksi joutunut Paul Pogba: ”Joskus ajattelin, etten halua enää rahaa tai pelata jalkapalloa”

Paul Pogban viime vuodet ovat olleet vaikeita – niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin.
Pogba on kärsinyt useista loukkaantumisista ja on pelannut viimeisen puolentoista vuoden aikana vain noin 210 minuuttia jalkapalloa.
Noin vuosi sitten Pogban Mathias-veli pidätettiin kiristyskohun seurauksena. Mathias Pogban on kerrottu kiristäneen ystäviensä kanssa pikkuveljeään. Paul Pogbalta on yritetty kiristää tiettävästi lähes 13 miljoonaa euroa.
Mathias Pogba pääsi vapaaksi viime joulukuussa, mutta häntä on kielletty ottamasta yhteyttä veljeensä.
Al Jazeera haastatteli Paul Pogbaa, joka kertoi haaveilleensa aiemmin pelaajauransa lopettamisesta.
– Raha muuttaa ihmisiä ja voi tuhota perheenkin. Se voi luoda sodan. Joskus, kun olin yksin, ajattelin, etten enää halua rahaa tai pelata jalkapalloa. Haluan olla vain normaalien ihmisten kanssa, jotka rakastavat minua sellaisena kuin olen. Ei julkisuuden tai rahan takia. Joskus se on vaikeaa.
Pogba on saanut viime aikoina huomattavaa kritiikkiä muun muassa jatkuvista loukkaantumisongelmista. Juventuksen on kerrottu vaativan Pogbalta palkanalennusta. Lue lisää täältä.
– Haluan, että kaikki joutuvat syömään sanansa. Haluan osoittaa, etten ole heikko. Minusta voidaan puhua pahaa, mutta en koskaan luovuta.
– Jalkapallo on hienoa, mutta samalla julmaa. Ihmiset voivat unohtaa sinut. Voit tehdä jotain suurta ja seuraavana päivänä et ole enää mitään.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Robert Taylor iski kaksi maalia – Leo Messi loukkaantui finaalin alla
- Katso: Teemu Pukki taas maalinteossa MLS:ssä
- Arsenal palasi tyylillä Mestarien liigaan – Bayern München ja Manchester United tekivät kilpaa maaleja
- Jude Bellingham teki sen taas, Real Madrid viime hetken maalilla voittoon
- Puola nimesi uuden päävalmentajansa
- Fanien huuteluista sakkoja Romanialle
- UEFA-pomo kertoi miksei ole huolissaan huippupelaajien saudisiirroista
- Ole Gunnar Solskjær paljastaa, mikä Cristiano Ronaldon siirrossa meni pieleen
- Kylvääkö Eden Hazard pian tuhoa suomalaishyökkääjän rinnalla?
- Bild: Tässä on Saksan A-maajoukkueen uusi päävalmentaja
- Kylvääkö Eden Hazard pian tuhoa suomalaishyökkääjän rinnalla?
- Tänään tv:ssä: Cristiano Ronaldo ensimmäistä kertaa nykyisen seuransa väreissä
- Ole Gunnar Solskjær paljastaa, mikä Cristiano Ronaldon siirrossa meni pieleen
- Katso: Teemu Pukki taas maalinteossa MLS:ssä
- Arsenal palasi tyylillä Mestarien liigaan – Bayern München ja Manchester United tekivät kilpaa maaleja
- Robert Taylor iski kaksi maalia – Leo Messi loukkaantui finaalin alla
- Bild: Tässä on Saksan A-maajoukkueen uusi päävalmentaja
- Neymarilta törkeä temppu Aasian Mestarien liigassa
- Jude Bellingham teki sen taas, Real Madrid viime hetken maalilla voittoon
- Puola nimesi uuden päävalmentajansa