Pep Guardiola paljasti heikkoutensa: ”En voi luvata onnistuvani siinä”
Pep Guardiola on lukeutunut maailman parhaiden valmentajien joukkoon jo vuosikausia.
Guardiola nousi Barcelonan edustusjoukkueen päävalmentajaksi kesällä 2008. Guardiola valmensi Barcelonaa neljän vuoden ajan voittaen muun muassa kolmesti La Ligan ja kahdesti Mestarien liigan.
Manchester Cityä reilun seitsemän vuoden ajan valmentanut Guardiola on tullut tunnetuksi varsin intohimoisena luotsina etenkin kentän laidalla.
Guardiola on saanut uransa aikana lukuisia varoituksia ja toimitsijakieltoja ajautuneensa sanasotaan tuomarien kanssa. Guardiola kärsi hiljattain viimeisimmän toimitsjiakieltonsa.
Guardiolan mukaan se oli havaittavissa jo pelaajauralla.
– Pelatessani Barcelonassa olin varmaan historian vähiten fyysinen pelaaja, mutta silti sain enemmän varoituksia kuin kukaan muu, koska puhuin aina tuomareille. Nyt valmentajana minulla on sama juttu. Sanon ääneen, jos näen mielestäni jonkun epäoikeudenmukaisuuden tai asian, josta en pidä. Minun pitäisi kontrolloida itseäni paremmin, Guardiola totesi lehdistölle tiistaina.
– Katsomossa on mahdotonta, että saisin varoituksen. Siellä olen niin rauhallinen, että tyydyn vain analysoimaan sitä, mitä kentällä tapahtuu. Kentän laidalla minun on aina sanottava, jos näen jotain, mistä en tykkää. Haluaisin olla saamatta varoituksia ja kontrolloida itseäni. Yritän tehdä niin, mutta en voi luvata onnistuvani siinä.
Manchester City kohtaa keskiviikkona RB Leipzigin Mestarien liigassa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Nazinhosta Lukas Hradeckyn seurakaveri?
- Ronald Koeman junior pisti isäänsä paremmaksi – maalivahti teki maalin
- Neymar menetti hermonsa vuoden tärkeimpänä päivänä – oliko se siinä?
- Odotetuin MM-kokoonpanojulkistus tänään suorana netissä
- SJK:n pelaaja valittiin kesän MM-lopputurnaukseen
- Fabrizio Romano: José Mourinho siirtyy Real Madridin peräsimeen
- Lukas Hradeckyn AS Monacon kausi päättyi pettymykseen – takaportti auki europeleihin
- Pohjanpalon ja Jorosen Palermo koki valtavan takaiskun – Inzaghi: ”Täysin epäonnistunut ottelu”
- Ville Koskelle toinen ysikymppinen La Ligassa – Alavés säilytti sarjapaikkansa
- Karmea alku nousukarsinnoille – Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermosta ilmat pihalle
- Karmea alku nousukarsinnoille – Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermosta ilmat pihalle
- Tässä on Pep Guardiolan korvaaja Manchester Cityssä
- Melkoinen vastaanotto: Suomen uudet peliasut paljastivat ruman totuuden
- Ville Koskelle toinen ysikymppinen La Ligassa – Alavés säilytti sarjapaikkansa
- Harry Kanen maalit eivät riittäneet Bundesliigan parhaan pelaajan palkintoon
- Haastattelu: Giórgos Antzoulas jätti HJK:n ja siirtyi Saksaan – ”Täällä jalkapallo on täysin erilaista”
- Virallista: Robert Lewandowski jättää Barcelonan
- Pohjanpalon ja Jorosen Palermo koki valtavan takaiskun – Inzaghi: ”Täysin epäonnistunut ottelu”
- Pelaako Neymar MM-kisoissa? Näin kommentoi Carlo Ancelotti
- Nyt se on totta: Manuel Neuer, 40, palaa maajoukkueeseen MM-kisoihin