Ruotsin päävalmentaja järkyttyi ampumatragediasta – näin päätös ottelun keskeyttämisestä tehtiin
Ruotsin A-maajoukkueen päävalmentaja Janne Andersson vahvistaa EM-karsintaottelun keskeytyksen Belgian vieraana tapahtuneen pelaajien tahdosta. Joukkue halusi kunnioittaa ampumatragediassa kuolleiden faniensa muistoja.
Kaksi ruotsalaiskannattajaa surmattiin ennen ottelua, kun mies avasi tulen Brysselin keskustassa. Belgian poliisi otti epäillyn kiinni tänään ja ampui hänet.
– Sain tiedon tästä, kun tulin puoliajalla tauolle. Se oli aivan epätodellista. Millaisessa maailmassa me oikein elämme, Andersson kommentoi medialle järkyttävää tilannetta.
– Saavuin pukukoppiin ja kun joukkue alkoi puhua, päätimme 100-prosenttisesti, että me emme halunneet pelata kunnioituksesta uhreja ja heidän perheitään kohtaan.
Ruotsin kapteeni Victor Lindelöf uskoo maajoukkueen turvamiesten hoitaneen vaaratilanteen mallikkaasti. Joukkueelle neuvottiin, että stadionilla pysyminen olisi heille turvallisinta.
– Belgia oli jo varmistanut paikkansa, eikä meillä ollut enää mahdollisuuksia selvitä EM-turnaukseen. En nähnyt mitään syytä jatkaa pelaamista, Lindelöf totesi.
LUE MYÖS!
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Luka Modrić joutui leikkaukseen ennen MM-kisoja
- Hollantilaistähti sivuun MM-kisoista: ”Olen musertunut”
- Tekikö HJK valtavan virheen? IS:n asiantuntija: ”Ei herätä pienintäkään luottamusta”
- Haastattelu: Onni Helén taistelee peliajasta Norjassa – ”En ole alkanut liikaa stressaamaan”
- HJK-fanit yrittivät törkeää temppua Kuopiossa – poliisi puuttui asiaan
- KuPS ja HJK rokottivat toisiaan salamamaaleilla
- Karmiva tapaus – suurseuran stadionin uumenista löytyi ruumis
- Näin Jani Honkavaara lähtee Allsvenskan-kauden ensimmäiseen derbyyn: ”Olen saanut paljon neuvoja niiden suhteen”
- HJK:sta tuttu Georgios Kanellopoulos voitti Kreikan cupin mestaruuden
- Suora nousu karkaamassa Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermolta

- HJK:n Daniel O’Shaughnessy lopettaa uransa