Tammisaaresta pelattiin tie Veikkausliigaan, mutta ”Tammisaaressa ei voida pelata missään nimessä”
EIF varmisti maanantaina Miesten Ykkösen mestaruuden, kaatamalla TPS:n Turussa lukemin 1-3. Sarjan mestarin palkintoihin kuuluu suora nousu korkeimmalle tasolle, Veikkausliigaan. Kiista siitä, voiko joukkue kuitenkaan pääsarjaan osallistua, nostettiin tulille saman tien.
Raaseporilaisten nykyinen kotikenttä ei täytä Veikkausliigan kiristyneitä olosuhdevaatimuksia, ja niinpä sarjan toimitusjohtaja Timo Marjamaa totesi joukkueen juhlien vielä jatkuessa YLE:n mukaan tylysti seuraavaa:
– Tammisaaressa ei voida pelata missään nimessä. Stadionin tekonurmi on sellainen, että se ei tule mitenkään läpäisemään lisenssiä.
EIF Fotboll Ab:n hallituksen puheenjohtaja Magnus Illmanin kanta puolestaan on melko järkähtämätön sekin.
– Ei ole (mahdollista että joukkue pelaisi kotiottelunsa toisella paikkakunnalla). Tammisaarelaiset eivät välttämättä lähde muualle katsomaan kotiotteluita.
Remontti Tammisaaren keskuskentälle on jo pitkällä suunnitteluvaiheessa.
– Meillä on jo piirustukset ja suunnitelmat kaupunginhallituksessa.
Marjamaan mukaan katsomorakennelmien ja muiden puitteiden parantaminen ei kuitenkaan riitä.
– Kaupungin pitäisi kaivaa stadion auki ja laittaa uusi tekonurmi. Sitten sen pitäisi läpäistä testit. Tiedetään, että kausi alkaa ensi keväänä. Käytännössä se on mahdotonta.
Voit lukea YLE:n artikkelin kokonaisuudessaan täältä.
LUE MYÖS:
- Clarence Seedorf palaa valmentajaksi – edessä kova haaste
- KuPSin surkea vire sai jatkoa – Miika Nuutinen: ”Turhauttaa”
- Jani Honkavaaran Djurgården voitti Tukholman derbyn!
- Clinton Jephta laukoi FC Interin neljän pisteen karkumatkalle Veikkausliigan mestaruustaistossa
- Haastattelu: Arttu Hoskonen koki painajaisen Englannissa – ”Heittämällä elämäni rankin vuosi”
- Maldini teki nimensä veroisesti – uskomaton blokki villitsi Englannissa
- Täyskäännös Cristiano Ronaldon kohussa!
- Ilari Kangasniemi sai viimein suurempia minuutteja – Leicesterin surkea alkukausi sai jatkoa
- Kohussa iso käänne: Cristiano Ronaldo pelikieltoon maajoukkueesta
- Hirvittävä moka – Manuel Neuer aiheutti historian nopeimman bundesliigamaalin
- Irlannin päävalmentaja kertoi mielipiteensä Pikkuhuuhkajista: ”Mikä tahansa joukkue, jolla on…”