Toni Koskela siirtyi Kyproksen suurseuran peräsimeen: ”Uskon kovaan työhön ja korkeisiin standardeihin”

Kyproslainen AEL Limassol tiedotti viime viikonloppuna tehneensä sopimuksen Toni Koskelan kanssa.
Koskela siirtyi AEL Limassolin uudeksi päävalmentajaksi.
AEL Limassolin alkukausi Kyproksen pääsarjassa on ollut haastava, sillä seitsemästä ottelusta tuloksena on vain kaksi voittoa ja sarjan kymmenes sija. Kyproksen pääsarjassa pelaa 14 joukkuetta.
Seura voitti edellisen kerran Kyproksen pääsarjamestaruuden keväällä 2012. AEL Limassol juhli sen sijaan edellistä cup-mestaruuttaan keväällä 2019.
AEL Limassol julkaisi Koskelan kanssa tehdyn haastattelun sosiaalisessa mediassa. Koskela on innoissaan päästessään valmentamaan ulkomaille.
– Tavoitteeni on ollut jo muutaman vuoden ajan päästä valmentamaan ulkomaille. Tämä on ensimmäinen valmentajakokemukseni Suomen ulkopuolella ja olen siitä hyvin innoissani. Tietenkin on aina huomioitava se konteksti, missä olet, millaisten pelaajien, seuran ja kannattajien kanssa työskentelet. On asioita, jotka ovat tehneet minusta menestyneen valmentajan ja teen tulevaisuudessakin juuri niitä asioita.
– Joukkue on aina kaikista tärkein. Joukkue tulee aina ensin. Uskon kovaan työhön ja korkeisiin standardeihin. Se on oikea tapa luoda korkean tason kulttuuria. Mielestäni menestyvillä joukkueilla on aina oltava selvä peli-identiteetti.
AEL Limassol kohtaa sunnuntaina kotiottelussaan Othellosin.
– AEL on suuri seura ja kaikki suuret seurat haluavat voittaa otteluita. Ensimmäinen on luvassa sunnuntaina. Meidän on parannettava otteitamme päivästä ja viikosta toiseen. Se on tavoitteemme lyhyellä ja pitkällä aikajänteellä.
Koskela, 40, valmensi HJK:ta vuodet 2019-23. Koskela johdatti HJK:n kolmesti Veikkausliigan mestariksi. HJK eteni Koskelan alaisuudessa niin Konferenssiliigan kuin Eurooppa-liigankin lohkovaiheisiin. HJK antoi Koskelalle potkut heinäkuussa.
# | Joukkue | O | V | T | H | M | P |
---|---|---|---|---|---|---|---|
1 | Apoel Nicosia APO | 26 | 18 | 5 | 3 | 54-16 | 59 |
2 | Aris Limassol FC ALI | 26 | 18 | 2 | 6 | 53-21 | 56 |
3 | AEK Larnaca LAR | 26 | 15 | 7 | 4 | 44-26 | 52 |
4 | Pafos FC PAF | 26 | 15 | 5 | 6 | 48-20 | 50 |
5 | AC Omonia Nicosia OMO | 26 | 14 | 7 | 5 | 49-30 | 49 |
6 | Anorthosis Famagusta ANF | 26 | 14 | 5 | 7 | 38-23 | 47 |
7 | Apollon Limassol APO | 26 | 10 | 8 | 8 | 37-27 | 38 |
8 | Nea Salamina Famagusta FC NSA | 26 | 10 | 6 | 10 | 34-39 | 36 |
9 | AEL Limassol LIM | 26 | 9 | 3 | 14 | 34-45 | 30 |
10 | Ethnikos Achnas FC ETH | 26 | 6 | 8 | 12 | 39-56 | 26 |
11 | Karmiotissa FC KPM | 26 | 5 | 5 | 16 | 31-53 | 20 |
12 | Aez Zakakiou AZA | 26 | 2 | 10 | 14 | 28-59 | 16 |
13 | Othellos Athienou OTH | 26 | 3 | 6 | 17 | 20-52 | 15 |
14 | Doxa Katokopias FC DOX | 26 | 3 | 3 | 20 | 14-56 | 12 |
VEDONLYÖJÄ.COM
LYÖ VETOA AMMATTILAISTEN VIHJEILLÄ
- Saat ensimmäisen vihjeen ilmaiseksi koodilla “VALIOLIIGACOM“.
- Tilillesi lisätään ilmainen vihje.
- Voit ostaa lisää krediittejä koska tahansa!
- Tšekkiläismedia: Kaan Kairinen herättää kiinnostusta Saksan Bundesliigassa
- Haastattelu: Sergio Almenara sai kesäkuussa odottamattoman puhelun – Mestarien liiga enää kahden pelin päässä: ”Tämä on Pohjoismaiden suurin seura”
- Oliver Antmanin Rangersin UCL-ilta päättyi pettymykseen – iso vuori kiivettävänä
- Brittifutispodcast: Gyökeresin kammostartti – haukuttiin ylipainoiseksi
- Toimittaja: Luka Hyryläinen siirtymässä 2. Bundesliigaan
- FC Haka sopimukseen argentiinalaishyökkääjän kanssa
- Leo Walta herättää kiinnostusta siirtomarkkinoilla – seura ei aio myydä: ”Meille todella tärkeä pelaaja”
- Real Madridin ja Manchester Cityn 100 miljoonan euron pelaajakauppa kaatui
- Suomalaiskolmikon IFK Värnamo nappasi elintärkeän voiton Allsvenskanissa
- Niklas Pyyhtiän Modena putosi Coppa Italiasta
- Real Madridin ja Manchester Cityn 100 miljoonan euron pelaajakauppa kaatui
- Brittifutispodcast: Gyökeresin kammostartti – haukuttiin ylipainoiseksi
- Oliver Antmanin Rangersin UCL-ilta päättyi pettymykseen – iso vuori kiivettävänä
- Haastattelu: Sergio Almenara sai kesäkuussa odottamattoman puhelun – Mestarien liiga enää kahden pelin päässä: ”Tämä on Pohjoismaiden suurin seura”
- Toimittaja: Luka Hyryläinen siirtymässä 2. Bundesliigaan
- Leo Walta herättää kiinnostusta siirtomarkkinoilla – seura ei aio myydä: ”Meille todella tärkeä pelaaja”
- Suomalaiskolmikon IFK Värnamo nappasi elintärkeän voiton Allsvenskanissa
- Italopodcast: Serie A -kausiennakko 3/5
- FC Haka sopimukseen argentiinalaishyökkääjän kanssa
- Onni Valakarin San Diegon voittokulku jatkuu – johtaa koko MLS:ää