Arvostettu argentiinalaisvalmentaja ei päätynytkään Eurooppaan – lähtee Saudi-Arabiaan

Marcelo Gallardo on löytänyt uuden työpaikan.
Gallardo, 47, on siirtymässä saudiarabialaisen Al-Ittihadin päävalmentajaksi.
Gallardo on ollut noin vuoden työttömänä poistuttuaan River Platesta joulukuussa 2022.
Al-Ittihad oli aluksi Julen Lopeteguin kintereillä, mutta espanjalaisluotsi hylkäsi saamansa tarjouksen odottaen yhteydenottoja Valioliigasta.
Gallardo valmensi Riveriä kahdeksan ja puolen vuoden ajan. Gallardo voitti seurassa muun muassa Argentiinan mestaruuden ja kahdesti Copa Libertadoresin, eli Etelä-Amerikan Mestarien liigan. Lukuisia muitakin pokaaleja juhlinut Gallardo on River Platen seurahistorian menestynein valmentaja.
Gallardon siirtoa Euroopan kentille odotettiin vuosikausien ajan ja luotsi herättikin useiden seurojen kiinnostuksen, mutta Gallardo päätyi lopulta Saudi-Arabiaan.
Olén saamien tietojen mukaan Gallardon sopimus kestää kesään 2025 asti. Gallardo pääsee valmentamaan uudessa joukkueessaan Karim Benzeman ja N’Golo Kantén kaltaisia tähtipelaajia.
Olén mukaan Gallardosta tulee Al-Ittihadissa maailman kolmanneksi parhaiten palkattu valmentaja.
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- Sofia Manner häkeltyi historiallisesta unelmasiirrostaan maailmanluokan sarjaan – tämä yksityiskohta kiinnitti huomion: ”Ihan naurattaa miten identtinen se on”
- Katso: Saksassa käsittämätön oma maali – ”Nyt tapahtuu hirveitä”
- Lukas Hradecky ja Natalia Kuikka valittiin jälleen Vuoden pelaajiksi – Captain’s Ball Kaj Natrille
- Huuhkajista tuttu Albin Granlund löysi uuden seuran Veikkausliigassa
- FC Hongan Sofia Mannerille huippusiirto ulkomaille – liigahistorian suurin siirtosumma
- Huippumaalintekijä hylkäsi tarjoukset Saudi-Arabiasta pelatakseen Mestarien liigassa – agentti: ”Tunteilla on enemmän arvoa kuin öljyrahoilla”
- 6-1! Suomalaismaalivahdin joukkue järjesti murskajaiset Konferenssiliigassa
- Toni Korkeakunnas hehkutti uransa päättävää Perparim Hetemajta – nämä HJK-ikonin ominaisuudet keräsivät arvostusta
- HJK-yleisön viimeistä kertaa kohdannut Toni Korkeakunnas kuvaili kannattajiin luomaansa poikkeuksellista yhteyttä – ”Kyllä sitä on kiitollinen”
- Iso päänahka! Huuhkajat-pelaajalta loistoesitys Eurooppa-liigassa
- Huuhkajista tuttu Albin Granlund löysi uuden seuran Veikkausliigassa
- Iso päänahka! Huuhkajat-pelaajalta loistoesitys Eurooppa-liigassa
- Huippumaalintekijä hylkäsi tarjoukset Saudi-Arabiasta pelatakseen Mestarien liigassa – agentti: ”Tunteilla on enemmän arvoa kuin öljyrahoilla”
- 6-1! Suomalaismaalivahdin joukkue järjesti murskajaiset Konferenssiliigassa
- FC Hongan Sofia Mannerille huippusiirto ulkomaille – liigahistorian suurin siirtosumma
- Lukas Hradecky ja Natalia Kuikka valittiin jälleen Vuoden pelaajiksi – Captain’s Ball Kaj Natrille
- Argentiinalaislegenda paljasti miksi kieltäytyi Man Unitedin tarjouksesta – Sir Alex Ferguson matkusti Lontooseen tapaamaan maajoukkuetähteä
- Toimittaja: Maailmanmestarivalmentaja jättää Argentiinan ensi kesänä – ajautui riitoihin jalkapalloliiton kanssa
- Katso: Lumipallosota keskeytti HJK:n ottelun!
- Liverpoolin ex-hyökkääjää odotti Turkissa kulttuurishokki: ”Viilsivät vuohen kurkun auki edessämme”