”Hän on maailman vaikutusvaltaisin pelaaja” – PSG-luotsi ylistää paljon parjattua hyökkääjäänsä

Paris Saint-Germainin laitahyökkääjä Ousmane Dembélé on saanut suuria kehuja päävalmentajaltaan Luis Enriquéltä ennen tiistai-illan Mestarien liigan ottelua Newcastle Unitedia vastaan.
Dembélé, 26, viimeisteli vasta ensimmäisen maalinsa PSG:n paidassa viime perjantaina, kun joukkue voitti Monacon 5–2-lukemin Ranskan pääsarjassa.
Hänen heikko maalisaldonsa ei kuitenkaan ole missään vaiheessa häirinnyt Enriquea, joka kehui Barcelonasta kesällä saapunutta ranskalaislaituria Monaco-voiton jälkeen suurin ylistyssanoin.
– Olen tuntenut Dembélén siitä asti, kun olin Barcelonassa. Halusin hankkia hänet kun hän oli vielä Rennesissä, mutta hän ei halunnut siirtyä Barçaan kovan kilpailutilanteen takia, Enriqué kertoi Goalin mukaan.
– Olen tuntenut hänet monta vuotta, ja mielestäni hän on erilainen pelaaja kuin kukaan muu. Nyt tunnen hänet myös henkilökohtaisesti. Hän ei välitä, jos hän tekee virheen, eikä hän välitä, jos häntä arvostellaan. On suuri tilaisuus päästä valmentamaan häntä.
Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.
PSG on voittanut kuusi viimeistä kotiotteluaan peräkkäin ja tehnyt tuona aikana 20 maalia.
Vaikka Dembélé onkin tehnyt 16 ensimmäiseen PSG-otteluunsa vain yhden maalin, on hän alustanut joukkuetovereilleen viisi osumaa Ranskan pääsarjassa.
Enrique kuvaileekin Dembéléä koko jalkapallomaailman merkittävämmäksi game-changeriksi.
– Hän on erilainen pelaaja kuin hän oli Barcelonassa. Haluamme hänen pelaavan sekä laidalla että keskikentällä, jotta hän voi luoda.
– Siitä lähtien kun hän saapui, ihmisillä on ollut jonkinlainen pakkomielle siitä tekeekö hän maaleja vai ei. Mutta kun hänellä on pallo hyökkäyksessä, vapauttaa hän kuitenkin hetkessä yhden tai kaksi muuta pelaajaa auttaen meitä hyödyntämään tuloja.
– Hän on maailman vaikutusvaltaisin pelaaja. Minulla ei ole siitä epäilystäkään.
PSG:n ja Newcastlen välinen Mestarien liigan ottelu potkaistaan käyntiin kello 22.00 Suomen aikaa.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- PSG-vahti varoittaa omiaan Arsenalista: ”Niin ei voi tapahtua”
- Uefa harkitsee kolmea muutosta Mestarien liigaan
- AC Oulu jatkaa HJK:n tahdissa – SJK sarjakärkeen
- 22-vuotias jalkapalloilija menehtyi kesken lämmittelyn
- HJK hävinnyt kaikki kolme sarjaotteluaan – Petri Vuorinen: ”Jokaisella varmasti syytä katsoa peiliin”
- Oliver Antman hehkutti jättimäistä cup-saavutusta: ”Sanoinkuvaamattomat fiilikset”
- Näin Toni Korkeakunnas kommentoi HJK:n alakuloista kompurointia paikallistaistossa
- Historiallisen huono HJK valahti Veikkausliigan sarjajumboksi
- Kai Meriluoto nousi joukkueensa sankariksi Sloveniassa – iski kaksi maalia
- Oliver Antman juhlii Hollannin cupin mestaruutta
- Uefa harkitsee kolmea muutosta Mestarien liigaan
- 22-vuotias jalkapalloilija menehtyi kesken lämmittelyn
- PSG-vahti varoittaa omiaan Arsenalista: ”Niin ei voi tapahtua”
- AC Oulu jatkaa HJK:n tahdissa – SJK sarjakärkeen
- Oliver Antman hehkutti jättimäistä cup-saavutusta: ”Sanoinkuvaamattomat fiilikset”
- Näin Toni Korkeakunnas kommentoi HJK:n alakuloista kompurointia paikallistaistossa
- HJK hävinnyt kaikki kolme sarjaotteluaan – Petri Vuorinen: ”Jokaisella varmasti syytä katsoa peiliin”
- Kai Meriluoto nousi joukkueensa sankariksi Sloveniassa – iski kaksi maalia
- Kova nimi saatavilla: Saksan maajoukkuepelaaja vapautuu markkinoille
- Dramaattinen mestaruustaistelu Italiassa – näin voittaja ratkeaa