IL: Esport Honka hakeutuu konkurssiin – ry ottaa haltuunsa Kakkosen sarjapaikan
FC Hongan taival Palloliiton kolmella ylimmällä sarjatasolla päättyy toistaiseksi.
Iltalehti uutisoi torstaina, että Hongan Veikkausliiga-joukkueen taustayhtiö Esport Honka on hakeutunut konkurssiin.
FC Honka ry kertoo tiedotteessaan, että se tulee ottamaan haltuunsa Esport Honka oy:n alla toimineet Miesten Kakkosta pelaavan Honka Akatemian sekä P17 Akatemian.
Hongan edustusjoukkue tuli tällä kaudella Veikkausliigassa viidenneksi ja hävisi eurolopputurnauksen kaksiosaisessa finaalissa VPS:lle 0-2.
Kauden päätyttyä kävi ilmi, että Hongan liigajoukkue ei ole saanut palkkojaan lokakuun osalta. Seura jätti hakematta liigalisenssiä ensi kaudeksi, eikä sarjahakemusta jätetty myöskään seuraaville sarjaportaille.
– Tilanne Esport Honka oy:n henkilöstön ja pelaajien osalta on hyvin valitettava ja raskas, kun palkat ovat edelleen maksamatta ja ihmiset ovat joutuneet sietämään epätietoisuutta. Se, miten asiat on hoidettu Esport Honka oy:n puolella ei vastaa FC Honka ry:n arvoja eikä toimintatapoja ja haluamme tässä tilanteessa korostaa, että FC Honka ry:n toiminta perustuu avoimuudelle, hyvälle viestinnälle ja ihmisten kunnioittamiselle sekä hyvään hallintoon ja vastuullisuuteen, kommentoi FC Honka ry tiedotteessaan.
– Lähitulevaisuudessa FC Honka ry:n tavoitteena on rakentaa vakaalle pohjalle uutta yhtiömuotoista toimintaa huippu-urheiluvaiheen osalta.
– Esport Hongan tilanteella ei ole suoraa taloudellista vaikutusta FC Honka ry:n toimintaan, ja yhdistyksen laadukas junioritoiminta jatkuu entisellään. Kansallisen Liigan joukkue toimii FC Honka ry:n alla.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn

- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn