Iso päänahka! Huuhkajat-pelaajalta loistoesitys Eurooppa-liigassa
Huuhkajien keskikenttäpelaaja Kaan Kairinen pelasi loistavan ottelun Sparta Prahalle torstai-iltana.
Tshekin mestarijoukkue venyi tärkeään 1–0-voittoon Real Betisiä vastaan Eurooppa-liigassa, pitäen jatkohaaveensa elossa lohkovaiheen viimeisen kierroksen alla.
Ottelun ainoa maali syntyi 54 minuutin pelin kohdalla Lukas Haraslinin lapikkaasta.
89 minuuttia keskikentällä vääntänyt Kairinen pääsi myös yhteen hyvään maalintekopaikkaan, mutta hänen puskunsa suuntautui riman väärälle puolelle.
Real Betis, joka oli ennen ottelua 13 tappiottoman ottelun putkessa, on lohkon kärjessä yhdeksässä pisteessä. Sparta Prahalla pisteitä on kasassa seitsemän.
C-lohkon kaksi muuta joukkuetta Rangers ja Aris Limassol pelaavat parhaillaan toisiaan vastaan. Viimeisellä kierroksella Kairisen joukkue kohtaa Limassolin vieraissa.
- FC Inter -kapteeni naljaili Teemu Pukille ja Alexander Ringille – ”Ei ole yhtään mulkkua jätkää”
- Puolustaja vahvisti SuomiFutikselle jättävänsä AC Oulun: ”Koen tarvitsevani uusia haasteita”
- FC Inter on Suomen mestari! Ottelun lopussa mielenkiintoinen näky
- Glen Kamara osui ensimmäistä kertaa QPR-paidassa – nousi sankariksi
- Miten Veikkausliigan mestaruus ratkeaa? – Katso mahdolliset vaihtoehdot
- Ilari Kangasniemi pääsi ensimmäistä kertaa Leicesterin avauskokoonpanoon
- Lionel Messi teki historiaa – tähän ei ole pystynyt kukaan muu
- Euroopan- ja maailmanmestari palasi eläkkeeltä: Maali ja ottelun paras pelaaja
- LIVESEURANTA: FC Inter voittaa Veikkausliigan mestaruuden – HJK pelasi tasan!
- ”Aasian jalkapallohistorian pahin sulaminen” on käynnissä