Chelsean kapteeni kävi leikkauksessa Suomessa
Chelsean kapteeni Reece James on vahvistanut, että hän on käynyt leikkauksessa takareisivammansa vuoksi.
Telegraphin tietojen mukaan Jamesin, 24, jalka leikattiin Suomessa urheiluortopedi Lasse Lempaisen toimesta.
Lempainen on aiemmin työskennellyt myös muun muassa Barcelonan Ronald Araújon ja PSG:n Ousmane Dembélén kanssa.
Jamesin odotetaan olevan sivussa tositoimista 3-4 kuukautta.
– Jalkapallomaailma tiesi, että olin loukkaantunut, mutta tällä kertaa toimenpiteen valitsemisessa kesti hieman kauemmin miettiä parasta ratkaisua, kertoi James Instagramissa.
– Minulla oli tänään leikkaus, jossa yritettiin korjata toistuva takareisiongelmani. Toipuminen on alkanut, sekä fyysisesti että henkisesti. Tämän loukkaantumisen jälkeen olen saanut paljon tukea, mutta huomattavasti enemmän vihaa ja negatiivisuutta.
– Uskokaa minua, en halua loukkaantua. Olen onnellisimmillani pelatessani jalkapalloa.
Englannin maajoukkuepuolustajaa pidetään yhtenä pelipaikkansa parhaista pelaajista Valioliigassa, mutta lukuisat loukkaantumiset ovat varjostaneet hänen uraansa. Jamesilta on jäänyt Chelseassa lähes 90 ottelua väliin erilaisten vammojen ja vaivojen takia.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä