Loistavaa työtä Leverkusenissa tekevä Xabi Alonso kertoi miksi siirtyi Saksaan
Bayer Leverkusen on ollut kenties koko Euroopan paras joukkue tällä kaudella.
Leverkusen on pelannut loistavaa jalkapalloa ja johtaa Saksan Bundesliigaa 13 pelatun kierroksen jälkeen. Leverkusen on napannut komeat 12 voittoa ja jäänyt kahdesti tasapeliin. Lisäksi Leverkusen johtaa puhtaalla pelillä Eurooppa-liigan lohkoaan ja varmisti jo muutama viikko sitten lohkovoittonsa.
Joukkueen päävalmentaja Xabi Alonso on saanut luonnollisesti paljon kehuja tekemästään työstä. Vain harva osasi odottaa vuosi sitten, että Leverkusen johtaisi tällä hetkellä Bundesliigaa ja taistelisi tosissaan Saksan mestaruudesta. Kun Leverkusen palkkasi Alonson päävalmentajakseen lokakuussa 2022, oli seura Bundesliigan putoamiskamppailussa.
Jorge Valdano haastatteli Alonsoa Universo Valdano -ohjelmassaan. Aiemmin urallaan Real Madridin ja Real Sociedadin organisaatioissa valmentanut Alonso kertoi, miksi päätti siirtyä Saksaan.
– Tiesin, että Saksa on hyvä paikka valmentaa. En tunne Italiaa tai Ranskaa sen tarkemmin ja Valioliiga on jäänyt etäiseksi, koska siitä on kulunut jo niin paljon aikaa, kun lähdin Liverpoolista. Täällä minua ei pelottanut, koska tunnen saksalaisen jalkapallon. Saksassa on todella nuoria valmentajia. Täällä ei pelätä nuoria valmentajia.
– Tiesin, että jos onnistuisin tekemään alussa asiat hyvin, kykenen parantamaan merkittävästi joukkuetta, koska kyseessä oli henkinen takalukko. Joukkueessa on paljon potentiaalia. Se oli haasteeni. Aloitimme ihan perusasioista. Nyt ihmiset tuntevat, että rakennamme jotain hienoa. Joukkue tuo sen esiin.
Alonso on halunnut edetä valmentajan urallaan hyvin rauhassa.
– Ideani oli heti alusta saakka olla hätäilemättä. Halusin mennä rauhassa askel askeleelta eteenpäin. Mielestäni olen tehnyt juuri niin. Olen kokenut erilaisia asioita, joista kaikki ovat auttaneet minua paljon ja tehneet minusta sen valmentajan, joka olen tällä hetkellä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät
- Huuhkajat ei kohtaa Valko-Venäjää Suomessa
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Argentiinan ja Espanjan välinen Finalissima jouduttiin perumaan
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Onni Valakarille jättionnistuminen – suomalaiset huippuvireessä
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Suomalaisluotsin joukkue porskuttaa kärjessä – nousu häämöttää
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Kulttihahmolla mahdollisuus nousta Lionel Messin ja Cristiano Ronaldon rinnalle