”Luulin, että se oli päättynyt” – Roberto Mancini lähti kentältä kesken tärkeän pilkkukisan
Saudi-Arabian päävalmentaja Roberto Mancini on pyytänyt anteeksi, että hän poistui kentän laidalta jo ennen kuin joukkueensa rangaistuspotkukilpailu Etelä-Koreaa vastaan oli ohi.
Mancinin, 59, joukkue näytti jo etenevän Aasian mestaruuskisojen puolivälieriin, mutta Etelä-Korea nousi tasoihin ajassa 90+9, ja peli meni jatkoajalle.
Ratkaisu haettiin lopulta rangaistuspotkukilpailussa, jossa Etelä-Korea oli vahvempi maalein 4-2.
Mancini ei ollut todistamassa pilkkujen ratkaisua, koska hän oli lähtenyt stadionin uumeniin jo ennen Etelä-Korean viimeiseksi jäänyttä potkua. Italialaisvalmentaja selitti, että hän luuli ottelun jo ratkenneen.
– Pyydän anteeksi. Luulin, että se (peli) oli päättynyt. En halunnut olla epäkunnioittava ketään kohtaan, kommentoi Mancini lehdistötilaisuudessa ESPN:n mukaan.
Mancini on aiemmin urallaan luotsannut myös muun muassa Internazionalea, Manchester Cityä ja kahdesti Italian maajoukkuetta. Hän sai kotimaassaan runsaasti kritiikkiä, kun hän jätti Italian joukkueen kesken EM-karsintojen ja siirtyi rahakkaalla diilillä Lähi-itään.
LUE MYÖS!
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”