Sevilla antoi potkut ”vakavasti ylipainoiselle” pelaajalle – oikeus ratkaisi kiistan

Tuomioistuin on todennut, että Sevillalla oli perusteltu syy purkaa puolustaja Joris Gnagnonin sopimus, koska hän oli ”vakavasti ylipainoinen”.
Espanjalaisseura, 27, purki Gnagnonin sopimuksen syyskuussa 2021, koska seura oli toistuvasti huolestunut pelaajan ammattimaisuudesta ja fyysisestä kunnosta.
Sevilla oli asettanut ranskalaispuolustajan painotavoitteeksi alle 90 kiloa, mutta heinäkuussa 2021 he ilmoittivat hänen olevan ylipainoinen ja sanoivat, että pelaajalla oli vaikeuksia suoritua harjoituksista. Espanjalaismedian mukaan 182-senttinen Gnagnon painoi yhdessä vaiheessa yli sata kiloa.
Irtisanominen perusteltiin ”pelaajan väitetyllä ylipainotilanteella ja moninkertaisilla myöhästymisillä harjoituksista”.
Potkujensa jälkeen Gnagnon vaati Sevillalta yli 4,6 miljoonan euron korvausta korkoineen.
Urheilun kansainvälinen vetoomustuomioistuin (CAS) on nyt antanut päätöksen Sevillan hyväksi ja velvoittanut pelaajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
Gnagnon siirtyi Sevillaan kesällä 2018 Rennesistä 13,5 miljoonalla eurolla. Hän esiintyi kuitenkin Sevillan paidassa vain 17 kertaa ennen irtosanomistaan.
Potkujensa jälkeen Gnagnon on edustanut ainoastaan Saint-Étienneä neljän kuukauden ajan, mutta hän ei ikinä debytoinut ranskalaisseuran ykkösjoukkueessa. Gnagnon on ollut ilman seuraa noin puolitoista vuotta.
Kesällä 2019 Gnagnon oli otsikoissa, kun hänellä pimeni pahasti Sevillan ja Liverpoolin välisessä ystävyysottelussa. Ranskalaispuolustaja ajettiin punaisella kortilla suihkuun hänen potkaistua Yasser Laricia takaapäin törkeästi polveen.
Lähteet: Athletic, Marca
LUE MYÖS!
KIERRÄTYSVAPAITA
ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Haastattelu: Sergio Almenara sai kesäkuussa odottamattoman puhelun – Mestarien liiga enää kahden pelin päässä: ”Tämä on Pohjoismaiden suurin seura”
- Oliver Antmanin Rangersin UCL-ilta päättyi pettymykseen – iso vuori kiivettävänä
- Brittifutispodcast: Gyökeresin kammostartti – haukuttiin ylipainoiseksi
- Toimittaja: Luka Hyryläinen siirtymässä 2. Bundesliigaan
- FC Haka sopimukseen argentiinalaishyökkääjän kanssa
- Leo Walta herättää kiinnostusta siirtomarkkinoilla – seura ei aio myydä: ”Meille todella tärkeä pelaaja”
- Real Madridin ja Manchester Cityn 100 miljoonan euron pelaajakauppa kaatui
- Suomalaiskolmikon IFK Värnamo nappasi elintärkeän voiton Allsvenskanissa
- Niklas Pyyhtiän Modena putosi Coppa Italiasta
- Italopodcast: Serie A -kausiennakko 3/5

- Onni Valakarin San Diegon voittokulku jatkuu – johtaa koko MLS:ää