KuPS:n Tony Miettinen lähtee ”merkittävällä” siirtokorvauksella ulkomaille
Kuopion Palloseuran toppari Tony Miettinen siirtyy Norjan pääsarjassa pelaavan Odds BK:n riveihin.
KuPS kertoo saavansa puolustajasta ”merkittävän” siirtokorvauksen.
Suomea nuorten maajoukkueissa edustanut Miettinen, 21, on esiintynyt KuPS:n edustusjoukkueessa kaikkiaan 13 kertaa. Hän pelasi ulkomailla jo vuosina 2019-2021 tanskalaisessa Nordsjællandissa, kunnes palasi Kuopioon.
– Hieno siirto Tonylle ja seuralle. Tony kehittyi viime kaudella isoin harppauksin, ja tärkeää siirrossa oli myös Tonyn iso rooli Pikkuhuuhkajissa. Olimme alun perin suunnitelleet hänelle johtavaa roolia ensi kauden joukkueessa, mutta joskus jalkapallossa asiat tapahtuvat nopeasti. Meille tämä tarkoittaa sitä, että etsimme joukkueeseen topparia, kommentoi KuPS:n päävalmentaja Jani Honkavaara.
Viime kaudella KuPS tuli Veikkausliigassa kolmatta kertaa peräkkäin toiseksi.
LUE MYÖS!
- Cristiano Ronaldo soitti yllättäen Donald Trumpille
- Jäikö Cristiano Ronaldo kiinni valheesta?
- Sergio Ramos jatkaa uraansa
- Liverpoolissa kuohuu! Mohamed Salah vuodattaa: ”Minut on heitetty bussin alle”
- Lionel Messi ja Inter Miami voittivat mestaruuden
- 20-vuotias laitapakki AC Milanin haaviin – ”Kolumbialle yksi viime vuosien merkittävimmistä siirroista”
- Entinen Al-Nassr-pomo kertoo, millä tavoin Cristiano Ronaldo hankittiin
- Yksi kommentti ajoi Lionel Messin raivon partaalle
- Kommentti: MM-kisojen lohkoarvonta ylitti parodiahorisontin
- Tässä ovat MM-kisojen lohkot!
- HJK löi uuden pelaajasopimuksen tiskiin

- Tässä ovat Suomen jalkapallovuoden palkitut
- Miika Takkula sai huippupestin Ruotsista: ”Olen todella ylpeä”