Relevo: Tässä on AC Milanin ykkösvaihtoehto uudeksi valmentajakseen
AC Milan pelaa ennakko-odotuksiin nähden varsin vaisua kautta.
AC Milan on Serie A:ssa parhaillaan kolmantena. Yhden ottelun vähemmän pelannut sarjakärki Internazionale on karannut kahdeksan pisteen päähän AC Milanista.
AC Milan sijoittui Mestarien liigan lohkossaan niin ikään kolmanneksi ja osallistuu siten Eurooppa-liigan ensimmäiselle pudotuspelikierrokselle.
Joukkueen päävalmentaja Stefano Pioli on saanut kuluvalla kaudella valtavasti kritiikkiä, ja oli italialaismedian mukaan jouluna akuutin potku-uhan alla, mutta sai lopulta pitää työpaikkansa. Piolin sopimus AC Milanin kanssa kattaa vielä ensi kauden.
Relevon saamien tietojen mukaan AC Milanin on kuitenkin määrä vaihtaa valmentajaa kesällä.
Lähteen mukaan Julen Lopetegui on parhaillaan AC Milanin ykkösvaihtoehto uudeksi valmentajaksi. Lopetegui on ollut elokuusta lähtien työttömänä erottuaan Wolverhamptonin päävalmentajan paikalta juuri ennen kauden ensimmäistä ottelua.
Relevon mukaan AC Milanin seurajohto arvostaa etenkin Lopeteguin kykyä kehittää nuoria pelaajia.
Lähde kertoo myös Bayer Leverkusenin olevan kiinnostunut Lopeteguista. Xabi Alonson uskotaan poistuvan Leverkusenista kuluvan kauden jälkeen.
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Simo Valakarin suojatin koomailu on nähtävä itse – ”Tämä on silkkaa komediaa”
- Atalanta nousi kahden maalin takaa-ajoasemasta voittoon viimeisellä sekunnilla
- Benjamin Källmanin pahimman uhkaajan taustalla erikoinen tarina
- Pelaaja kosi naisystäväänsä kentällä – seuraavalla viikolla kävi nolosti
- HJK:n lento Euroopassa katkesi – PSG näytti, missä menee maailman huippu
- Virallista: Saku Ylätupa palaa Veikkausliigaan
- Jättiyllätys! Norjalaisihme murskasi Interin Mestarien liigassa
- Tähtipelaajalta murtui leuka ja hampaat – Serie A:ssa nähtiin raju törmäys
- Virallista: FC Inter lainasi hyökkääjän Norjasta
- Toimittaja: Ville Kosken valmentaja saattaa vaihtua lähiaikoina
- Virallista: Saku Ylätupa palaa Veikkausliigaan
- Jättiyllätys! Norjalaisihme murskasi Interin Mestarien liigassa
- FIFA puuttumassa ajanpeluuseen – uusi sääntö muuttaisi peliä merkittävästi
- Tähtipelaajalta murtui leuka ja hampaat – Serie A:ssa nähtiin raju törmäys
- Virallista: Keskikenttäpelaaja jättää HJK:n – siirtyy toiseen Veikkausliiga-seuraan
- Virallista: Lucas Bergströmin valmentaja vaihtuu
- Virallista: FC Inter lainasi hyökkääjän Norjasta
- Toimittaja: Ville Kosken valmentaja saattaa vaihtua lähiaikoina
- Hurja derby Euroopassa – vierasfanit sytyttivät katsomossa tulipalon
- UEFA määräsi Benfican Prestiannille väliaikaisen pelikiellon rasismitutkinnan keskellä