”Aivan hullua!” – Saksan Cupin jättiläisten kaataja teki sen taas
Kolmannella sarjaportaalla pelaava Saarbrücken pudotti tiistaina jo kolmannen Bundesliiga-joukkueen tieltään, kun se eteni Saksan Cupin neljän parhaan joukkoon.
Saarbrücken nousi tappioasemasta 2-1-voittoon Borussia Mönchengladbachia vastaan ratkaisten pelin toisen jakson lisäajalla. Kai Brünker iski vastahyökkäyksestä kotijoukkueen voittomaalin ajassa 90+3.
– Aivan hullua, olen valtavan onnellinen! Olen niin naurettavan ylpeä jokaisesta. Katsokaa heitä! hehkutti Brünker AP:n mukaan, kun hänen joukkuekaverinsa ja Saarbrückenin kannattajat juhlivat hänen ympärillään.
Tiistain ottelu piti alun perin pelata jo 7. helmikuuta, mutta se jouduttiin siirtämään, koska kenttä oli rankkasateen takia pelikelvoton.
Saarbrücken on kunnostautunut tämän kauden Saksan Cupissa todellisena jättiläisten kaatajana, sillä aiemmilla kierroksilla se oli kaatanut jo Bayern Münchenin sekä Eintracht Frankfurtin.
Välierävaiheessa Saarbrücken kohtaa toiseksi korkeimman sarjatason Kaiserslauternin, joten finaalissa pelaa varmuudella yksi joukkue Bundesliigan ulkopuolelta. Toisessa välierässä ovat vastakkain Bundesliigaa johtava Bayer Leverkusen ja toisen sarjaportaan Fortuna Düsseldorf.
Saarbrücken oli viimeksi Saksan Cupin välierissä vuonna 2020, mutta hävisi tuolloin Bayer Leverkusenille 0-4.
LUE MYÖS!
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Saudi-Arabian liigassa kuohuu, ja sillä voi olla kauaskantoisia seurauksia
- Suomalainen superlupaus sai hienon kunnianosoituksen
- Tv-yhtiön häikäilemätön idea avasi likaisen matopurkin Meksikossa
- TPS hakee osumaa siirtomarkkinoilta – nuorelle hyökkääjälle iso mahdollisuus Turussa
- Expressen: Allsvenskanin suurseura Ibrahim Cissén kintereillä
- KuPS kohtaa Puolan suurseuran Konferenssiliigan pudotuspeleissä
- Aftonbladet: Miika Takkula haluaa tutun valmentajan AIK:hon – neuvottelut käynnissä
- Bild: Anssi Suhonen löysi uuden seuran
- Pikkuhuuhkajien maalivahtivalmennukseen vahvistus KuPSista
- Virallista: HJK:sta tuttu Vicente Besuijen löysi uuden työnantajan
- Bild: Anssi Suhonen löysi uuden seuran
- Suomalainen superlupaus sai hienon kunnianosoituksen
- Expressen: Allsvenskanin suurseura Ibrahim Cissén kintereillä
- TPS hakee osumaa siirtomarkkinoilta – nuorelle hyökkääjälle iso mahdollisuus Turussa
- Tv-yhtiön häikäilemätön idea avasi likaisen matopurkin Meksikossa
- Aftonbladet: Miika Takkula haluaa tutun valmentajan AIK:hon – neuvottelut käynnissä
- Bold: Tanskan kärkiseura kiinnostunut Otto Ruopista