GdS: Vain uroteko eurokentillä estää potkut – AC Milanin päävalmentajan työpaikka vaarassa
AC Milanin kausi on ollut ennakko-odotuksiin nähden pettymys.
AC Milan on Serie A:ssa parhaillaan kolmantena. Sarjakärki ja paikallisvastustaja Internazionale on karannut peräti 16 pisteen päähän AC Milanista.
AC Milan jäi Mestarien liigan lohkossaan kolmanneksi, mutta selvitti tiensä jatkoon Eurooppa-liigan ensimmäisellä pudotuspelikierroksella. Neljännesvälierissä vastaan asettuu Slavia Praha.
Milanolaisjätin päävalmentaja Stefano Pioli poistunee joukkueen peräsimestä kuluvan kauden jälkeen.
Piolin sopimus kattaa vielä ensi kauden, mutta La Gazzetta dello Sportin saamien tietojen mukaan luotsi jää seuraan vain siinä tapauksessa, jos AC Milan juhlii keväällä Eurooppa-liigan mestaruutta.
AC Milanin seurajohto ei ole tyytyväinen Piolin tekemään työhön tällä kaudella. Pioli oli vuodenvaihteessa hyvin akuutin potku-uhan alla, mutta sai lopulta pitää työpaikkansa.
Pioli, 58, on valmentanut AC Milania noin neljän ja puolen vuoden ajan. Luotsi johdatti AC Milanin Serie A:n mestariksi keväällä 2022.
LUE MYÖS
- HJK ja KuPS saivat ilouutisen – järkyttävän hieno maali ei riittänyt Interille
- Some nauraa ranskalaispelaajan hölmöilylle – ”Vuosikymmenen omituisin maali”
- Ratkesiko Veikkausliigan maalikuninkuus jo nyt?
- ”Viime yönä tehtiin yksi parhaista maaleista jalkapallohistoriassa”
- Lionel Messille kunniaa – uusi kasvi löydetty
- Italialaiskomeetta iski hattutempun ja teki Serie A -historiaa – vaihdossa odotti vihainen valmentaja
- Pitkä Veikkausliiga-taival on ohi – putoaja ja karsija selvillä
- Robert Ivanov MTV:lle: ”En ole lopettanut maajoukkueuraani ja haluaisin päästä sinne”
- Otso Liimatta saattaa palata pelikentille sunnuntaina
- Islamofobiset laulut kävivät kalliiksi – tästä napsahti sakko
- ”Järkyttävä esitys jälleen” – fanien mitta täyttymässä Huuhkajat-peluriin
- Suurseura joutui hämmentävän rituaalin kohteeksi – natsihuudot johtivat pidätyksiin
- Veteraanihyökkääjä saavutti kovan rajapyykin
- MTV: Jarkko Wissin aika SJK:ssa ohi – uusi luotsi selvillä
- Trabzonspor-luotsi kehui KuPSia: ”Taistelivat hyvin”
- Islamofobiset laulut kävivät kalliiksi – tästä napsahti sakko
- BBC: Euroopan futispomot haluavat Arsène Wengerin Fifan johtoon: ”Kyse ei ole rahasta, statuksesta tai egosta”
- Natsikohu: Real Madrid ja La Liga -pomo napit vastakkain
- KuPS kolmen ottelun tappioputkessa – Miika Nuutinen: ”Jalkapallo laittaa välillä eteen kiperiä tilanteita”
- Näin Fabinho kommentoi KuPS-ottelua – puheeksi nousi myös Man City