Huuhkajat sivuuttanut Robert Taylor jakoi perustelut suuresta päätöksestään – ”Olisi ollut itsekästä”
Robert Taylor on perustellut päätöstään jättäytyä pois Huuhkajien vahvuudesta EM-jatkokarsintojen alla. Inter Miamin laituri ilmoitti sunnuntaina jäävänsä MLS-seuransa vahvuuteen maajoukkuetauon ajaksi.
Taylor, 29, vetosi ratkaisussaan kunnossa pysymiseen ja suuriin matkustuskilometreihin. Suomi kohtaa torstaina EM-jatkokarsinnoissa Walesin vieraskentällä alkuvuoden tärkeimmässä ottelussaan.
– Tällä hetkellä henkilökohtaisten syiden vuoksi, mukaan lukien kehoni suojelemisen loukkaantumisilta tiiviin seurajoukkueen aikataulun ja vaativien matkojen takia tämän kansainvälisen ikkunan ympärillä, päätin jättäytyä pois, mutta tuen täysin Suomea täältä rapakon takaa! Taylor perusteli Instagram-tarinassaan.
– Uskon vahvasti, että näissä erittäin tärkeissä otteluissa Suomi tarvitsee pelaajia, jotka ovat sataprosenttisessa kunnossa, jotta voisimme varmistaa paikan EM-kisoissa. Olisi ollut itsekästä viedä tämä mahdollisuus toiselta pelaajalta.
Taylor myös pahoitteli, että Huuhkajat joutuivat odottamaan hänen päätöstään näin pitkäään.
– Tiedän, että se on asettanut joukkueen haastavaan tilanteeseen, joten haluan pyytää anteeksi joukkuetovereiltani ja valmentajilta.
– En halua olla häiriötekijä joukkueelle, joten pistetään kaikki fokus jengiin ja kannustetaan Suomi voittoon.
Taylor on pelannut urallaan 34 A-maaottelua Huuhkajissa. Laituri on tehnyt tällä kaudella viiteen otteluun kaksi maalia MLS:ssä.
LUE MYÖS!
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”