Maalivahtia solvattiin rasistisesti – joukkue marssi kentältä Espanjassa: ”Emme välitä seurauksista”
Espanjan kolmannella sarjaportaalla pelattu ottelu keskeytettiin sen jälkeen, kun joukkue käveli kentältä protestina maalivahtinsa rasistiselle solvaamiselle.
Raya Majadahondan maalivahti Cheikh Kane Sarr sai lauantaina punaisen kortin, kun hän hyppäsi maalinsa takana olleen väkijoukon sekaan päästettyään maalin.
Senegalilaistorjuja ilmoitti joukkuekavereilleen, että häntä oli solvattu rasistisesti, ja Rayo Majadahonda päätti poistua kentältä. Ottelu oli 2-1-tilanteessa Sestaon hyväksi, mutta peliä ei saatu jatkettua loppuun.
Artikkeli jatkuu videon alla.
Rayo Majadahondan kapteeni Jorge Casado kertoi Athleticille, että hän oli mennyt Sarrin ja seuran varapuheenjohtajan kanssa paikalliselle poliisiasemalle tuomitsemaan rasistiset loukkaukset ja antamaan todistajanlausuntoja.
– Tekijöistä on kuvia, minulla on ne kännykässäni. Mutta meillä ei ole vielä heidän nimiään.
Casadon mukaan katsojat olivat haukkuneet Sarria ”apinaksi”, äännelleet apinan ääniä ja käyttäneet toista rasistisesti halventavaa ilmausta hänestä.
Rayo Majadahonda on sarjassa vihoviimeisenä, mutta seuran puheenjohtaja Inaki Acha kertoi Radio Marcalle, että he eivät vaadi ottelua uudelleen pelattavaksi.
Casadon mukaan tuomarit yrittivät saada joukkueet jatkamaan peliä, mutta Rayo Majadahonda kieltäytyi.
– Olemme sarjataulukon häntäpäässä ja meillä on paljon pelissä, mutta emme välitä seurauksista. Arvomme ovat urheilullisia asioita tärkeämpiä, joten emme välitä, jos meitä rangaistaan.
– Aluksi toinen joukkue syytti joukkuekaveriamme, mutta sitten he tunsivat myötätuntoa. Se oli vähän hullua. Sarr teki vain työtään. Toivottavasti toimiin ryhdytään ja tämä on käännekohta.
LUE MYÖS!
- Haastattelu: Kiinnostaako jääminen Veikkausliigaan, Jonathan Svedberg?
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin
- Jalkapalloilijan traagista kuolemaa seurasi ikävä sekaannus – ”En ole hän”
- Lähde: Kuolemaan johtaneessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti murtui – joutui rajun ryöpytyksen kohteeksi
- Espanjan poliisi tutkii jalkapalloilijan traagista kuolemaa
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Harry Kane lähellä historiallista ennätystä – voi nousta Cristiano Ronaldon rinnalle
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”

- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Espanjan poliisi tutkii jalkapalloilijan traagista kuolemaa