Neymarin perhe tuki Dani Alvesia oikeudenkäynnin aikana – brassitähden isä ärähti uusista väitteistä

Neymarin isä on kiistänyt huhut, joiden mukaan hänen perheensä olisi maksamassa Dani Alvesin takuusumman vapauttaakseen hänet espanjalaisesta vankilasta.
Alves, 40, tuomittiin viime kuussa neljäksi ja puoleksi vuodeksi vankilaan raiskauksesta, joka tapahtui barcelonalaisessa yökerhossa joulukuussa 2022.
Brassipuolustajan asianajaja pyysi hänen vapauttamistaan valituksen käsittelyn ajaksi sillä perusteella, että Alves oli jo suorittanut neljäsosan tuomiostaan tutkintavankeudessa pidätyksensä jälkeen.
Alvesin on vapautuakseen maksettava miljoonan euron takuunsa ja luovutettava sekä Brasilian että Espanjan passinsa viranomaisille. Lisäksi hänen on esiinnyttävä oikeuden edessä viikottain.
Neymar da Silva Santos Sr. vahvisti ESPN:n mukaan tiedotteessa, että hänen perheensä tuki Alvesia rahallisesti oikeudenkäynnin aikana, mutta sanoi, että he eivät tee sitä enää tuomion jälkeen.
– Meidän, perheeni kannalta tämä asia on ohi. Se on ohi.
– Tuomioistuimen päätöksen jälkeen on spekuloitu ja minun ja poikani nimi on yritetty liittää asiaan, joka ei ole enää meidän käsissämme.
Neymar ja Alves pelasivat yhdessä Barcelonassa, Paris Saint-Germainissa ja Brasilian maajoukkueessa. Tätä nykyä Neymar pelaa saudiarabialaisessa Al-Hilalissa. Alves edusti pidätyksensä aikana meksikolaista Pumasia, joka purki hänen sopimuksensa välittömästi.
VEDONLYÖJÄ.COM
LYÖ VETOA AMMATTILAISTEN VIHJEILLÄ
- Saat ensimmäisen vihjeen ilmaiseksi koodilla “VALIOLIIGACOM“.
- Tilillesi lisätään ilmainen vihje.
- Voit ostaa lisää krediittejä koska tahansa!
- Tšekkiläismedia: Kaan Kairinen herättää kiinnostusta Saksan Bundesliigassa
- Haastattelu: Sergio Almenara sai kesäkuussa odottamattoman puhelun – Mestarien liiga enää kahden pelin päässä: ”Tämä on Pohjoismaiden suurin seura”
- Oliver Antmanin Rangersin UCL-ilta päättyi pettymykseen – iso vuori kiivettävänä
- Brittifutispodcast: Gyökeresin kammostartti – haukuttiin ylipainoiseksi
- Toimittaja: Luka Hyryläinen siirtymässä 2. Bundesliigaan
- FC Haka sopimukseen argentiinalaishyökkääjän kanssa
- Leo Walta herättää kiinnostusta siirtomarkkinoilla – seura ei aio myydä: ”Meille todella tärkeä pelaaja”
- Real Madridin ja Manchester Cityn 100 miljoonan euron pelaajakauppa kaatui
- Suomalaiskolmikon IFK Värnamo nappasi elintärkeän voiton Allsvenskanissa
- Niklas Pyyhtiän Modena putosi Coppa Italiasta

- Di Marzio: Jesse Jorosen Palermo-sopimus sisältää option toisesta kaudesta
- Niklas Pyyhtiän Modena putosi Coppa Italiasta