Barcelonan ex-pelaaja ehdolla Xavin seuraajaksi
Barcelonan ex-puolustaja Rafael Márquez on ehdolla joukkueen seuraavaksi päävalmentajaksi, kertoo ESPN.
Meksikolainen Márquez, 45, edusti Barcelonaa vuosina 2003-2010, ja hän toimii tällä hetkellä seuran kakkosjoukkueen käskyttäjänä.
Barcelonan tämänhetkinen päävalmentaja, Márquezin entinen joukkuekaveri Xavi on ilmoittanut jättävänsä tehtävänsä tämän kauden päätteeksi.
Xavilla olisi sopimus vielä ensi kaudesta, mutta hän on toistuvasti todennut, ettei aio pyörtää päätöstään, vaikka Barcelonan seurajohto on yrittänyt taivutella häntä.
ESPN:n mukaan Márquez oli alun perin ehdolla ainoastaan väliaikaisvalmentajaksi siltä varalta, että Xavi ei luotsaisi joukkuetta nykyisen kauden loppuun. Nyt hän on kuitenkin yksi ehdokkaista vakituisen päävalmentajan tehtävään.
Barcelona on yhä kiinnostunut muistakin nimistä, kuten Hansi Flickistä ja Thomas Tuchelista, mutta seuran haastava taloustilanne vaikeuttaa menestyneiden valmentajien palkkaamista.
Lehtitietojen mukaan Barcelona joutunee myymään joitain avainpelaajiaan, eikä tällä hetkellä ole takeita siitä, että seura pystyisi tekemään hankintoja ensi kaudeksi.
Haastava taloustilanne ei tiettävästi ole este Márquezin pestaamiselle. Meksikolaisvalmentajan nykyinen diili päättyy parin kuukauden kuluttua, mutta Barcelona uskoo, että Márquezin sopimustilanne ei koidu ongelmaksi, jos hänelle tarjotaan paikkaa ykkösjoukkueen peräsimessä.
– LUE MYÖS: Mieletön näytös! Kylian Mbappé tykitti PSG:n jatkoon – Barcelonalle peräti kolme punaista
LUE MYÖS!
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Donald Trump lausui pahaenteiset sanat Gianni Infantinosta: ”Jos hän on poissa…”
- Voidaanko puhua supertähdestä? – Internazionale pyytää nyt isoa kalaa
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä
- Katso video: Roman Eremenko täräytti yhden kauden upeimmista maaleista