Julian Nagelsmann kieltäytyi suuremmasta palkasta: ”Voisin tienata enemmän seurassa, mutta…”

Julian Nagelsmann allekirjoitti hiljattain kaksivuotisen jatkosopimuksen Saksan jalkapalloliiton kanssa.
Sopimus pitää Nagelsmannin Saksan A-maajoukkueen peräsimessä kesän 2026 MM-lopputurnaukseen saakka.
Nagelsmann on valmentanut Saksaa noin puolen vuoden ajan. Luotsi johdattaa Saksan kesällä EM-kotikisoihin.
Nagelsmannin jatkosopimus oli melkoinen pettymys Bayern Münchenille. Bayern halusi palkata Nagelsmannin uudeksi päävalmentajakseen, mutta luotsi jäi ennemmin maajoukkueen peräsimeen.
Nagelsmann kertoi herättäneensä kiinnostusta myös muualla.
– Bayern ja Saksan maajoukkue eivät olleet ainoita vaihtoehtojani. Muutama muukin seura oli kiinnostunut. Minulla oli kuitenkin alusta saakka hyvä fiilis Saksan jalkapalloliitosta. Tehtäväni on myös selvittää muita asioita, eli tavata muita seuroja ja miettiä, mikä olisi parasta minulle ja perheelleni seuraavan parin vuoden aikana.
Luotsi tiedostaa, että saisi parempaa palkkaa seurajoukkueessa.
– Kaikki tietävät, että voisin tienata enemmän seurassa, mutta se ei ole motivaationi. Jos raha olisi suurin prioriteettini, niin olisin todennäköisesti palannut aiemmin seurajalkapallon pariin.
LUE MYÖS
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Eurovastustaja närkästyi Arsenalin toiminnasta – teki valituksen Uefalle
- Vincent Kompany ja Bayern München jatkosopimukseen
- Glen Kamaran Rennes suunnittelee valmentajanvaihdosta – tässä ykkösvaihtoehto uudeksi valmentajaksi
- HJK:n jättänyt Hassane Bandé testissä tutussa seurassa: ”Jos kaikki menee hyvin, voi hän tuoda lisäarvoa joukkueelle”
- Takavuosien MM-tähti loukkaantui vakavasti – kolme kylkiluuta murtui ja keuhko luhistui osittain
- Suomalaiskaksikosta Ruotsin mestareita kolme kierrosta ennen Allsvenskanin päätöstä
- FF Jaro laittaa valmennuksen uusiksi hyvistä tuloksista huolimatta
- Lähde: Oliver Antmanin uusi valmentaja selvillä
- Graham Potter palkattiin Ruotsin A-maajoukkueen päävalmentajaksi: ”Olen saanut huomata, ettei pitkät sopimukset kestä kauhean pitkään”
- Suomalaiskolmikon IFK Värnamo putosi Ruotsin pääsarjasta

- HIFK:n sarjanousu varmistui
- Suomalaiskolmikon IFK Värnamo putosi Ruotsin pääsarjasta
- MLS:n runkosarja päättyi – näin suomalaisilla sujui
- Graham Potter palkattiin Ruotsin A-maajoukkueen päävalmentajaksi: ”Olen saanut huomata, ettei pitkät sopimukset kestä kauhean pitkään”
- Haastattelu: Matias Tamminen avasi Veikkausliigan ja Allsvenskanin eroja: ”Se pitää vain kestää”