Xavi muutti mielensä! Seuralegenda jää Barcelonan valmentajaksi
Barcelonan päävalmentaja Xavi on pyörtänyt päätöksensä työpaikkansa jättämisestä, kertoo Athletic ja Fabrizio Romano.
Xavi, 44, ilmoitti tammikuussa, että hän jättäisi pestinsä kuluvan kauden päätyttyä, vaikka hänellä on sopimus vielä ensi kaudesta.
Barcelonan seurajohto on avoimesti puhunut siitä, että he haluaisivat Xavin muuttavan mielensä, mutta seuralegenda on omissa haastatteluissaan toistellut, että hänen lähtöaikeensa on tehnyt joukkueelle vain hyvää.
Xavin lähtöilmoituksen jälkeen Barcelonalla käynnistyi 13 ottelun tappioton putki, joka päättyi vasta, kun joukkue putosi Mestarien liigasta Paris Saint-Germainille.
Athleticin mukaan Xavin mielenmuutos on seurausta keskusteluista Barcelonan urheilujohtaja Decon kanssa. Keskiviikkoiltana kaksikko osallistui kiireelliseen kokoukseen seuran puheenjohtajan Joan Laportan kotona, minkä jälkeen uutiset Xavin uudesta päätöksestä tihkuivat ulos.
Laportan odotetaan kertovan Xavin jäämisestä seuraan virallisesti tänään, torstaina, lehdistötilaisuudessa.
Xavi nimitettiin Barcelonan päävalmentajaksi marraskuussa 2021, ja hän johdatti joukkueensa La Ligan mestariksi ensimmäisellä täydellä kaudellaan. Kuluvalla sesongilla Barcelona on jäämässä ilman pokaalia, ellei se onnistu kirimään Real Madridin 11 pisteen johtoa La Ligassa.
Pelaajaurallaan Xavi esiintyi Barcelonan paidassa 767 kertaa. Häntä pidetään yhtenä kaikkien aikojen parhaista keskikenttäpelaajista.
LUE MYÖS!
- HJK ja KuPS saivat ilouutisen – järkyttävän hieno maali ei riittänyt Interille
- Some nauraa ranskalaispelaajan hölmöilylle – ”Vuosikymmenen omituisin maali”
- Ratkesiko Veikkausliigan maalikuninkuus jo nyt?
- ”Viime yönä tehtiin yksi parhaista maaleista jalkapallohistoriassa”
- Lionel Messille kunniaa – uusi kasvi löydetty
- Italialaiskomeetta iski hattutempun ja teki Serie A -historiaa – vaihdossa odotti vihainen valmentaja
- Pitkä Veikkausliiga-taival on ohi – putoaja ja karsija selvillä
- Robert Ivanov MTV:lle: ”En ole lopettanut maajoukkueuraani ja haluaisin päästä sinne”
- Otso Liimatta saattaa palata pelikentille sunnuntaina
- Islamofobiset laulut kävivät kalliiksi – tästä napsahti sakko
- ”Järkyttävä esitys jälleen” – fanien mitta täyttymässä Huuhkajat-peluriin
- Suurseura joutui hämmentävän rituaalin kohteeksi – natsihuudot johtivat pidätyksiin
- Veteraanihyökkääjä saavutti kovan rajapyykin
- MTV: Jarkko Wissin aika SJK:ssa ohi – uusi luotsi selvillä
- Trabzonspor-luotsi kehui KuPSia: ”Taistelivat hyvin”
- Islamofobiset laulut kävivät kalliiksi – tästä napsahti sakko
- BBC: Euroopan futispomot haluavat Arsène Wengerin Fifan johtoon: ”Kyse ei ole rahasta, statuksesta tai egosta”
- Natsikohu: Real Madrid ja La Liga -pomo napit vastakkain
- KuPS kolmen ottelun tappioputkessa – Miika Nuutinen: ”Jalkapallo laittaa välillä eteen kiperiä tilanteita”
- Näin Fabinho kommentoi KuPS-ottelua – puheeksi nousi myös Man City
