AC Milan kuunteli kannattajiaan – lopetti neuvottelut valmentajan kanssa
AC Milan etsii uutta päävalmentajaa.
Stefano Piolin on määrä poistua joukkueen päävalmentajan paikalta kuluvan kauden jälkeen. Piolin sopimus kattaa vielä ensi kauden, mutta AC Milanin seurajohto on pettynyt kuluvan kauden tuloksiin ja luotsi saa lähteä jo tänä kesänä.
AC Milanin seurajohto on pitänyt muun muassa Julen Lopeteguita potentiaalisena Piolin korvaajana. Osapuolet neuvottelivat sopimuksesta. La Gazzetta dello Sportin mukaan AC Milan ja Lopetegui olivat hyvin lähellä yhteisymmärrystä, mutta lopulta neuvottelut kaatuivat.
AC Milanin kannattajat ovat olleet julkisesti Lopeteguin palkkaamista vastaan. Tuhannet kannattajat ovat osallistuneet aloitteeseen, jossa toivotaan, ettei seura palkkaa Lopeteguita uudeksi päävalmentajakseen.
Seurajohto kuunteli kannattajiensa mielipidettä ja lopetti neuvottelut Lopeteguin kanssa.
Lopetegui on herättänyt myös West Hamin kiinnostuksen, mutta asetti AC Milanin etusijalle. Espanjalaisluotsi ei ole kuitenkaan enää siirtymässä italialaisjätin peräsimeen.
Italialaismedian mukaan muun muassa Roberto De Zerbiä, Paulo Fonsecaa ja Mark van Bommelia pidetään potentiaalisina kandidaatteina joukkueen uudeksi päävalmentajaksi.
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Simo Valakarin suojatin koomailu on nähtävä itse – ”Tämä on silkkaa komediaa”
- Atalanta nousi kahden maalin takaa-ajoasemasta voittoon viimeisellä sekunnilla
- Benjamin Källmanin pahimman uhkaajan taustalla erikoinen tarina
- Pelaaja kosi naisystäväänsä kentällä – seuraavalla viikolla kävi nolosti
- HJK:n lento Euroopassa katkesi – PSG näytti, missä menee maailman huippu
- Virallista: Saku Ylätupa palaa Veikkausliigaan
- Jättiyllätys! Norjalaisihme murskasi Interin Mestarien liigassa
- Tähtipelaajalta murtui leuka ja hampaat – Serie A:ssa nähtiin raju törmäys
- Virallista: FC Inter lainasi hyökkääjän Norjasta
- Toimittaja: Ville Kosken valmentaja saattaa vaihtua lähiaikoina
- Virallista: Saku Ylätupa palaa Veikkausliigaan
- Jättiyllätys! Norjalaisihme murskasi Interin Mestarien liigassa
- FIFA puuttumassa ajanpeluuseen – uusi sääntö muuttaisi peliä merkittävästi
- Tähtipelaajalta murtui leuka ja hampaat – Serie A:ssa nähtiin raju törmäys
- Virallista: Keskikenttäpelaaja jättää HJK:n – siirtyy toiseen Veikkausliiga-seuraan
- Virallista: Lucas Bergströmin valmentaja vaihtuu
- Virallista: FC Inter lainasi hyökkääjän Norjasta
- Toimittaja: Ville Kosken valmentaja saattaa vaihtua lähiaikoina
- Hurja derby Euroopassa – vierasfanit sytyttivät katsomossa tulipalon
- UEFA määräsi Benfican Prestiannille väliaikaisen pelikiellon rasismitutkinnan keskellä