Hattutemppusankari ratkaisi Eurooppa-liigan finaalin! Leverkusenin maaginen putki poikki
Atalanta kruunattiin keskiviikkona Eurooppa-liigan mestariksi sen kaadettua Bayer Leverkusenin finaalissa 3-0.
Italialaisryhmä siirtyi johtoon reilun kymmenen minuutin jälkeen hallittuaan pelin alkua. Leverkusenin puolustus nukkui pahasti kulmapotkun jälkitilanteessa, kun Davide Zappacostan syöttö tuli pelaajaröykkiön läpi Ademola Lookmanille, joka laittoi pallon sisään.
Sama kaveri oli asialla varttia myöhemmin, kun Atalanta osui taas. Leverkusen luopui pallosta helposti ja Lookman laittoi vastustajalta puikot ennen kuin täräytti kuulan takakulmaan.
Lookmanin ilta muuttui 75. minuutilla loistavasta täydelliseksi, kun hän naulasi hattutemppumaalillaan loppulukemat taululle.
Kyseessä on Atalantan seurahistorian ensimmäinen mestaruus eurocupeissa. Ylipäätään seuran edellisestä isosta pokaalista oli ehtinyt vierähtää yli 60 vuotta. La Dea voitti viimeksi Italian cupin kaudella 1962-63.
Leverkusen oli ennen keskiviikkoa pelannut koko kautensa, kaikkiaan 51 ottelua, ilman yhtään tappiota. Bundesliiga-mestarilla on yhä mahdollisuus päättää kautensa pokaaliin, sillä Leverkusen pelaa lauantaina Saksan cupin loppuottelussa Kaiserslauternia vastaan.
Huuhkajien maalivahti Lukas Hradecky seurasi keskiviikon finaalin vaihtopenkillä. Hradecky toimii kapteenina niin Leverkusenissa kuin maajoukkueessa, mutta Eurooppa-liigassa ja Saksan cupissa torjuntavastuun on kantanut kakkosvahti Matej Kovar.
LUE MYÖS!
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Hyvä työ kantaa hedelmää – Luis de la Fuentelle pitkä jatkosopimus Espanjan maajoukkueen kanssa
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- KuPS-pelaaja teki äärimmäisen harvinaisen maalin – nämä muistetaan aina
- Haastattelu: Piotr Parzyszek nauttii elämästään Kuopiossa
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Suosio lähes kuin Martalla – yliopistopelaaja vetoaa miehiin
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
