HIFK putosi Veikkausliigasta syksyllä 2022. 

HIFK pelasi suorastaan surkean kauden. Runko- ja loppusarjat mukaan luettuna 27 ottelusta tuloksena oli yksi voitto, kuusi tasapeliä, peräti 20 tappiota ja vaivaiset yhdeksän pistettä.

Kokenut portugalilaisvahti Beto pelasi kauden ensimmäisen puolikkaan HIFK:n tolppien välissä. Portugalin A-maajoukkueesta ja Sevillasta tuttu konkarivahti esiintyi edukseen HIFK:ssa, mutta jätti seuran kesken kauden.

Urallaan neljästi Eurooppa-liigan mestaruutta juhlinut Beto kertoi Flashscoren haastattelussa ajastaan Suomessa.

– Olin lopettamassa pelaajauraani. En ollut myöntänyt sitä julkisesti, mutta halusin sisäistää sen aluksi itsekseni. Siirtoikkunat olivat jo sulkeutuneet, kun ymmärsin, etten voisi lopettaa uraani. 39-vuotiaana oli vaikea löytää kunnianhimoinen projekti.

– Sitten puhelimeni soi. Ystäväni työskenteli HIFK:n maalivahtivalmentajana. Hän puhui minulle useasti ja kyseli vointiani. Aluksi vastasin voivani hyvin, mutta sitten myönsin, että haluan pelata ja harjoitella päivittäin. Veikkausliigan näkyvyys on todella pientä, mutta halusin pitää harjoittelurutiinit kunnossa ja päästä kilpailemaan. Puhuin perheeni kanssa ja he olivat kanssani samaa mieltä.

Suomen sääolosuhteet löivät Beton ällikällä. Talvella oli jatkuvasti pimeää ja kesällä aurinko paistoi ympäri vuorokauden.

– Lähdin Suomeen puoleksi vuodeksi pitkälti tutustumaan pohjoismaiseen kulttuuriin ja jalkapalloon. Sitten, kun ikuisilta tuntuneet päivät saapuivat, otin perheeni mukaan ja lähdin takaisin kotiin. En saanut unta, eikä se tehnyt minulle hyvää. Aurinko paistoi vain muutaman tunnin ajan päivässä. Ei sitä voinut kutsua edes päiväksi. Muutoin jatkuvasti oli pimeää.

– Sitten huhti-toukokuussa aurinko paistoi koko ajan. Sittemmin aurinko ei edes laskenut yölläkään. Vuorokaudessa oli kahden tai kolmen tunnin aikaikkuna, jota ei voinut edes kutsua yöksi. Minun oli todella vaikea nukkua. Pelasin hyvin, mutta unettomuus vaikutti minuun henkisesti todella paljon. Ajattelin, etten voisi jatkaa näin ja silloin lähdin sieltä.

Beto on sittemmin lopettanut uransa. HIFK jäi uran viimeiseksi seuraksi.

LUE MYÖS