Dortmundin konkari pettyi jäätyään Saksan kisajoukkueesta ulos: ”Olen yksi parhaista”
Borussia Dortmundin toppari Mats Hummels myöntää, että hän on ”katkera”, kun ei saanut kutsua Saksan joukkueeseen tämän kesän EM-kotikisoihin.
Hummels, 35, on pelannut tällä kaudella keskeisessä roolissa Dortmundissa, joka kohtaa lauantaina Real Madridin Mestarien liigan finaalissa.
Konkaripuolustaja on esiintynyt 78 kertaa Saksan paidassa. Maajoukkueen päävalmentaja Julian Nagelsmann otti hänet viime syksynä mukaan yli kahden vuoden tauon jälkeen, mutta tämän vuoden harjoituspeleihin tai alustavaan kisajoukkueeseen kutsuja ei tullut.
– Ymmärrän ajatuksen, että ryhmä on kasvanut yhdessä maaliskuusta lähtien. Se on katkeraa minulle yksilönä, koska olen tällä hetkellä yksi Saksan viidestä parhaasta puolustajasta ja minulla on itseluottamusta sanoa se, kommentoi Hummels Bildille.
– Jos ymmärsin häntä (Nagelsmannia) oikein, kyse oli enemmänkin ikään liittyvistä asioista, kuten kunnosta.
– Jos minulla olisi ollut samanlainen vaihe kuin viime aikoina ennen [maaliskuun ystävyysotteluita], ehkä minut olisi kutsuttu sinne ja myös EM-kisajoukkueeseen.
– LUE MYÖS: EM-kisaisäntä Saksa julkisti alustavan joukkueensa – Kroos ja Neuer mukana
LUE MYÖS!
–
- Lähde: Kuolemaan johtaneessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti murtui – joutui rajun ryöpytyksen kohteeksi
- Espanjan poliisi tutkii jalkapalloilijan traagista kuolemaa
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Harry Kane lähellä historiallista ennätystä – voi nousta Cristiano Ronaldon rinnalle
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Espanjassa karmea taklaus – pelaaja elottomana 20 minuuttia
- Joakim Latonen tähtää ulkomaille: ”Viime aikoina halu on kasvanut”
- HJK on nyt lähellä mestaruutta, KuPSin haaveet murskaksi – tässä ovat viimeisen kierroksen panokset!
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Erik ten Hag latasi rajua tekstiä Cristiano Ronaldosta: ”Ei ole toimittanut enää kahdeksaan vuoteen”
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Ranskan vanhimmassa jalkapalloseurassa täysi kaaos – nyt lähti ex-Valioliiga-tähti
- Espanjassa karmea taklaus – pelaaja elottomana 20 minuuttia
- Adam Marhiev hurjassa iskussa – jälleen kova tunnustus
- HJK on nyt lähellä mestaruutta, KuPSin haaveet murskaksi – tässä ovat viimeisen kierroksen panokset!
- Ruotsalaismedia: Otso Liimatasta surkea tieto
- Katso: Juho Talvitie iski hienon maalin Belgian pääsarjassa
