Ranskan A-maajoukkueen ykkösvahti loukkaantui EM-kisojen alla
Kesän EM-lopputurnaus potkaistaan käyntiin reilun kolmen viikon päästä.
Ranska lukeutuu turnauksen suurimpiin ennakkosuosikkeihin.
Ranskan A-maajoukkueen ykkösmaalivahti Mike Maignanin kausi on ollut hyvin rikkonainen.
Seuratasolla italialaista AC Milania edustava Maignan on kärsinyt muun muassa lihasvammoista. Loukkaantumiset ovat pitäneet Maignanin sivussa kahdeksasta joukkueensa ottelusta kuluvalla kaudella.
Sky Sport Italian saamien tietojen mukaan Maignan, 28, loukkasi sormensa AC Milanin torstaisissa harjoituksissa.
Maignan käy tuota pikaa tarkemmissa tutkimuksissa, joissa selviää, kykeneekö maalivahti pelaamaan kesän EM-lopputurnauksessa. Maignanin ei odoteta pelaavan viikonloppuna Serie A:n päätöskierroksella.
Maignan oli sivussa Qatarin MM-lopputurnauksesta lihasvamman vuoksi. Maignan oli tuolloin yli neljän kuukauden ajan sivussa pelikentiltä.
Maignan pelasi täydet minuutit kuudessa EM-karsintaottelussa.
Ranskan A-maajoukkueen päävalmentaja Didier Deschamps nimesi Maignanin lisäksi myös Alphonso Areolan ja Brice Samban kisajoukkueeseensa. Jos Maignan ei ole pelikunnossa, nappaa joko Areola tai Samba ykkösvahdin paikan itselleen.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- KuPS putosi rangaistuspotkuilla Suomen Cupista – välieräparit selvillä
- Lehti: Palermo suunnittelee hankkivansa Jesse Joroselle kovan kilpailijan
- Hugo Kedon ja Kai Meriluodon IFK Värnamo vaikeuksissa – alkukausi mennyt täysin penkin alle
- MM-kisojen ennakko, lohko I: Euroopan pelätyimmät hyökkääjät vastakkain huippulohkossa
- Roberto Martínez: Portugali tarvitsee edelleen Cristiano Ronaldoa
- Valioliiga-jätti näytti ovea – suomalaispelaaja vapaille markkinoille!
- MM-kisojen ennakko, lohko H: Mestarisuosikki ja uinuva jättiläinen
- Lähde: Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjaan
- USA epäili palkittua MM-kisatuomaria terrorikytköksistä – nyt jyrähti jopa Hillary Clinton
- TOP 5: Näitä maita ei sovi unohtaa – MM-kisojen viisi mustaa hevosta
- MM-kisojen ennakko, lohko I: Euroopan pelätyimmät hyökkääjät vastakkain huippulohkossa
- Valioliiga-jätti näytti ovea – suomalaispelaaja vapaille markkinoille!
- Jalkapallon MM-kisat 11.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Lehti: Palermo suunnittelee hankkivansa Jesse Joroselle kovan kilpailijan
- KuPS putosi rangaistuspotkuilla Suomen Cupista – välieräparit selvillä
- MM-kisojen ennakko, lohko H: Mestarisuosikki ja uinuva jättiläinen
- TOP 5: Nämä tähdet taistelevat MM-kisojen maalikuninkuudesta
- Lähde: Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjaan
- TOP 5: Näitä maita ei sovi unohtaa – MM-kisojen viisi mustaa hevosta
- Lionel Messi todisti olevansa valmis MM-kisoihin