Ranskassa tapeltiin cup-finaalin alla – bussi poltettiin, 20 ihmistä loukkaantui
Paris Saint-Germainin ja Lyonin kannattajien väkivaltaisessa yhteenotossa loukkaantui lauantaina 20 ihmistä, kertoo Athletic.
Välikohtaus sattui A1-moottoritiellä sijaitsevalla tietullilla, noin 40 kilometrin päässä Lillen Pierre-Mauroy-stadionilta, jossa joukkueet kohtasivat lauantaina Ranskan cupin finaalissa.
Paikallisen poliisin mukaan tappeluun osallistui noin sata henkilöä, mutta kukaan ei vahingoittunut vakavasti. Loukkaantuneista kahdeksan oli poliiseja.
Välikohtaus sai alkunsa, kun kummankin joukkueen ultrakannattajat saapuivat tietullille samaan aikaan. Fanit tappelivat keskenään, ampuivat soihduilla toisiaan ja hyökkäsivät vastustajan kannattajien busseihin. Yksi bussi paloi ja neljä muuta kärsi vaurioita.
Alueen turvallisuuspäällikkö Bertrand Gaume kertoi tiedotusvälineille stadionilla, että A1-tiellä oli ennen ottelua ”vakavia välikohtauksia”, mutta poliisi sai ne nopeasti loppumaan.
PSG voitti Lyonin finaalissa 2-1.
LUE MYÖS!
- Datayritys listasi Veikkausliiga-pelaajat, jotka voisivat pärjätä Euroopan huippusarjoissa
- HJK ei pystynyt iskemään voittomaalia – Joonas Rantanen: ”Meillä oli tänään mahdollisuus saavuttaa jotain suurta”
- Teemu Pukki kommentoi SuomiFutikselle: ”Jälkikäteen hienointa on ollut …”
- Sunnuntaina todistettiin yhtä kaikkien aikojen sulamisista
- Veikkausliigan paras maalivahti saattaa vaihtaa seuraa – ”Sain kaiken, mistä olisin ikinä voinut haaveilla”
- Lionel Messi teki historiaa – tähän ei ole pystynyt kukaan muu
- Ilari Kangasniemi pääsi ensimmäistä kertaa Leicesterin avauskokoonpanoon
- FC Inter -kapteeni naljaili Teemu Pukille ja Alexander Ringille – ”Ei ole yhtään mulkkua jätkää”
- Euroopan- ja maailmanmestari palasi eläkkeeltä: maali ja ottelun paras pelaaja
- LIVESEURANTA: FC Inter voittaa Veikkausliigan mestaruuden – HJK pelasi tasan!