Harry Kane pelaa eräänlaiset EM-kotikisat: ”Olen pelannut tunnelmaltaan urani parhaat ottelut Saksassa”
EM-lopputurnaus potkaistaan käyntiin perjantaina.
Turnauksen voittajasuosikkeihin lukeutuva Englanti aloittaa kisaurakkansa sunnuntaina, kun lohkon avauskierroksella vastaan asettuu Serbia.
EM-kisoja isännöivä Saksa on tuttu paikka Harry Kanelle.
Kane siirtyi viime kesänä Tottenhamista Bayern Müncheniin ja pelasi henkilökohtaisella tasolla loistavan kauden, vaikka Bayernin osalta kausi olikin surkein miesmuistiin. Bayern oli pelannut edellisen pokaalittoman kauden 12 vuotta sitten. Kane teki 44 otteluun yhteensä 45 maalia.
Kane kertoi kokemuksiaan Saksassa pelaamisesta UEFA:n haastattelussa torstaina.
– Se on ollut uskomaton kokemus. Mielestäni Bayernin kaltaisessa seurassa pelaaminen voi vain kehittää sinua ja se vie sinut eri tasolle, koska olet valtavan paineen alla jokaisessa ottelussa. Pelaajien ja valmentajien taso on todella korkealla, ja olen nauttinut siitä. Oli aika pelata uusilla stadioneilla uusia vastustajia vastaan. Olen nauttinut siitä kokemuksesta.
– Olen pelannut tunnelmaltaan urani parhaat ottelut Saksassa ja odotan sen jatkuvan myös EM-kisoissa, Kane viittasi kannattajakulttuuriin.
Englannin ja Serbian välinen ottelu käynnistyy sunnuntaina klo 22.00.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Espanjalaislehti: Zinedine Zidane maajoukkueen peräsimeen
- Messi ja Ronaldo mättivät taas maaleja – matkaa maailmanennätykseen onkin vielä?
- Ihmepoika antoi palttua Saudi-Arabialle – matkalla Lukas Hradeckyn seurakaveriksi?
- Jarkko Wissin SJK:lle kylmää kyytiä Töölössä – ”Parannamme vielä”
- HJK:n kasvatit loistivat sarja-avauksessa – Joonas Rantanen: ”Lämmittää mieltä”
- Huuhkajien ex-valmentaja Roy Hodgson, 78, palasi – heti voitto!
- Harry Kanen tulevaisuudesta uutta tietoa – Bayern-pomo kommentoi asiaa
- Haastattelu: Näin Jaime Moreno vastaa puheisiin maalikuninkuudesta
- Jari Litmanen: jättiyllätys!
- Uusi käänne Neymarin ristiriitaisessa kaudessa – vaarassa saada pitkän pelikiellon