N’Golo Kanté valittiin taas ottelun parhaaksi pelaajaksi – ”Hän taitaa vieläkin juosta siellä”
N’Golo Kanté on tehnyt miesten EM-kisoissa näyttävän paluun Ranskan keskikentälle.
Joitain vuosia sitten Kanté, 33, oli kiistatta yksi maailman parhaista puolustavista keskikenttäpelaajista – ellei jopa paras.
Hän pelasi keskeisessä roolissa, kun Ranska voitti MM-kultaa vuonna 2018. Kahtena aiempana vuonna hän oli juhlinut Valioliigan mestaruuksia Leicesterissä ja Chelseassa, tuolloinkin todella isossa roolissa.
Kanté oli kuitenkin yllätysvalinta tämän kesän EM-kisajoukkueeseen, sillä hänen edellisestä A-maaottelustaan oli ehtinyt kulua jo kaksi vuotta. Hän joutui takareisivamman takia jättämään toissa vuoden MM-kisat väliin, eikä Kantéa ollut sittemmin kutsuttu takaisin Ranskan väreihin.
Monet olettivat, että Kanté jäisi kokonaan ulos maajoukkueesta, kun hän jätti viime kesänä Chelsean ja siirtyi Al-Ittihadiin. Saudi-Arabia on houkutellut viime aikoina nimekkäitä pelaajia ja valmentajia liigaansa rahakkailla diileillä, mutta sarjaa pidetään silti heikkotasoisena verrattuna Euroopan huippuliigoihin.
Ranskan kaksi ensimmäistä EM-lohkopeliä ovat kuitenkin osoittaneet, että Kantén taso ei ole tippunut Lähi-idässä mihinkään. Hän on uurastanut täydet minuutit kummassakin ottelussa, kun Ranska on kerännyt neljä pistettä Itävaltaa (1-0) ja Hollantia (0-0) vastaan.
Lisäksi Kanté on valittu kummassakin pelissä ottelun parhaaksi pelaajaksi. Ranskan päävalmentaja Didier Deschamps ylisti suojattiaan perjantain Hollanti-ottelun jälkeen.
– N’Golo taitaa vieläkin juosta siellä, vitsaili Deschamps tunti ottelun jälkeen BBC:n mukaan.
– Mutta hän tekee muutakin. Hän todella pystyy viemään meitä kentällä ylöspäin. On tärkeää, että keskikentällämme on vaihtelua, emmekä ole vastustajillemme ennalta-arvattavia.
Kanté sanoi nauttivansa paluustaan maajoukkuekuvioihin.
– Maajoukkueessa pelaaminen on aina tärkeää, varsinkin EM-kisojen kaltaisessa tärkeässä turnauksessa. Halusin antaa kaikkeni näissä peleissä.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tottenhamin menestysluotsi löysi uuden työpaikan
- Sami Hyypiä sai kovan kunnianosoituksen – toisen suomalaisen sivuuttaminen hämmentää
- MM-fiaskosta huolimatta Hollanti teki kisahistoriaa
- Javier Hernández: ”Portugalin keskikentän pitää tajuta, millainen pelaaja kärjessä on”
- Mitä Cristiano Ronaldo kuiskasi itselleen? – vaihtoehtoja on kaksi
- Maalinteossa onnistunut MM-puolustaja tarttui Bayernin haaviin – parhaat pelivuodet ovat vielä edessä päin
- Virallista: Julian Nagelsmann eroaa – Jürgen Klopp korvaajaksi?
- Haastattelu: TPS:n urheilujohtaja Kasper Hämäläinen etsii hyökkääjiä kesän siirtoikkunassa
- Algerian ykköstähti Riyad Mahrez lopettaa maajoukkueuransa
- Marko Arnautović lopettaa maajoukkueuransa – Itävallan pelaajat kyynelehtivät ”liikuttavan” puheen aikana
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- HJK täräytti hurjan hankinnan Portugalin pääsarjasta
- Englannilla fyysisesti mahdoton tehtävä MM-kisoissa – ”Valtava etu Meksikolle”
- Jani Honkavaara menettämässä avainpelaajansa
- Marokon MM-tähti siirtyy Bayern Müncheniin
- Kroatialta hylättiin MM-trillerissä maali 103. minuutilla – päätös oli kirjaimellisesti hiuskarvan varassa
- Jürgen Klopp: järisyttävä MM-huhu alkaa levitä
- Bild: Julian Nagelsmann eroaa – selitykset eivät kelvanneet Saksan futispomoille
- Sveitsi 16 parhaan joukkoon MM-kisoissa – 88 vuoden kirous ohi
- L’Équipe: Glen Kamara jätettiin ulos Rennesin harjoituskaudelta
