Dramaattinen alku Leverkusenin kaudelle – tähtipelaaja ulos joukkueesta niskuroinnin vuoksi
Xabi Alonson luotsaaman Bayer Leverkusenin alkava kausi ei käynnistynyt parhaalla mahdollisella tavalla, sillä joukkue joutui ikävään tilanteeseen jo toisena harjoituspäivänään, kertoo saksalaislehti Sport Bild.
Joukkueen iranilaishyökkääjä Sardar Azmoun nimittäin jätti saapumatta joukkueen virallisiin harjoituksiin maanantaina. Hyökkääjä selitteli poissaoloaan huonovointisuuteen vedoten vasta puoliltapäivin – eli harjoitusten jo päätyttyä.
Alonso vastasi hyllyttämällä Azmounin Leverkusenin edustusjoukkueen harjoitusvahvuudesta, ja Azmoun joutuu ainakin toistaiseksi harjoittelemaan yksilöllisen harjoitusohjelman mukaan erillään muusta joukkueesta.
Sport Bildin mukaan Alonson ratkaisua selitti myös se, että Azmounin sunnuntaina tekemän kuntotestin tuloksissa ei ollut hurraamista.
Ruusuinen ei tilanne Azmounin kanssa ole ollut muutenkaan. Hyökkääjän ja seuran välillä oli jo pitkään ollut selvää, että hänellä ei ole tulevaisuutta Leverkusenissa, ja hänet oli tarkoitus myydä tänä kesänä. Hyökkääjä pelasi viime kauden lainalla AS Romassa, mutta italialaisjoukkue antoi osto-option umpeutua.
Sport Bildin mukaan myös espanjalainen Sevilla FC on kiinnostunut Azmounista, mutta haluaisi mieluummin lainata kuin ostaa pelaajan. Kysymykseksi jää, onko Azmounin tavoitteena luoda käytöksellään painetta Leverkuseniin, jotta hän voisi lähteä omilla ehdoillaan. Todennäköisesti hyökkääjä vahingoittaa käytöksellään kuitenkin itseään enemmän kuin Leverkusenia, Sport Bild arvioi.
Azmoun on jo pitkään ollut Leverkusenissa siinä maineessa, ettei hän tee kaikkeaan menestyksen eteen.
Bayern Leverkusen jahtaa alkavalla kaudella Bundesliigan voittoa puolustavana mestarina.
Lue myös
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Valtava shokki MM-kisoissa! Paraguay pudotti Saksan pilkuilla
- Japanin MM-kirous jatkuu – Brasilia murskasi haaveet lisäajalla
- Daily Record: Topi Keskinen saattaa siirtyä Gert Remmelin alaisuuteen
- Huuhkajien pelaaja vaihtamassa seuraa Italiassa
- Matias Siltasen markkina-arvo kolminkertaistui Transfermarktissa
- SJK:n toppari kiinnostaa Itävallassa
- Gary Lineker: Saksa ei aiheuttaisi minkäänlaisia ongelmia Ranskalle
- Suomalaispuolustajan seura vaihtamassa valmentajaa – Chelsean ex-luotsi vahva ehdokas
- Ronaldo pyysi Zinédine Zidanea poistumaan Brasilian pukukopista: ”Tunnelma oli karmea”
- Ronald Koeman Marokko-pelistä: ”Tulee hieman liian aikaisin”
- Luka Modric teki MM-historiaa
- Ylen asiantuntijat lyttäävät MM-kisojen ensimmäistä pudotuspeliä – ”Nyt nähtiin todella huonoa jalkapalloa”
- Ronaldo pyysi Zinédine Zidanea poistumaan Brasilian pukukopista: ”Tunnelma oli karmea”
- MM-kisojen keskellä muhii siirtopommi – Harry Kane megaluokan seuran kohteena!
- LIVESEURANTA: Brasilia neljännesvälieriin!
- Uruguayn maalivahdin katastrofikisoille ei ole vertaista koko MM-historiassa
- Piskuisen maan MM-menestys tuo mukavan rahapotin suomalaisseuralle
- Miksi Cristiano Ronaldo on pelannut jokaisen minuutin MM-kisoissa?
- Virallista: Ilmari Niskanen löysi uuden seuran
- Norsunluurannikon kohuttu MM-tähti haluaa PSG:hen