Real Madridin tähtipelaaja ei suostu pelaamaan maajoukkueessa nykyisen valmentajan alaisuudessa
Real Madridin maalivahti Thibaut Courtois sanoo, että hän ei pelaa Belgian paidassa niin kauan kuin Domenico Tedesco jatkaa maajoukkueen päävalmentajana.
Courtois, 32, kärsi viime kaudella kahdesta polvivammasta, eikä häntä valittu Belgian EM-kisajoukkueeseen, vaikka hän torjui Madridin Mestarien liigan finaalin voittoon.
Belgialaisvahti riitaantui julkisesti Tedescon kanssa vuonna 2023 lähdettyään maajoukkueleiriltä ennen EM-karsintaottelua. Riita johtui lehtitietojen mukaan siitä, että Courtois’ta ei valittu Belgian uudeksi kapteeniksi Eden Hazardin lopetettua uransa.
Tedescon mukaan Courtois lähti leiriltä äkillisesti sen jälkeen, kun hän ei tuntenut itseään kunnioitetuksi joukkueessa, mutta Courtois kiisti Tedescon väitteet ja sanoi lähteneensä leiriltä polvivaivan vuoksi.
– Valitettavasti valmentajan kanssa tapahtuneiden tapahtumien jälkeen ja paljon pohdittuani olen päättänyt, etten palaa Belgian maajoukkueeseen hänen alaisuudessan, kommentoi Courtois sosiaalisessa mediassa.
– Tässä asiassa otan oman osuuteni vastuusta. Tulevaisuutta ajatellen luottamukseni puute häntä kohtaan ei kuitenkaan edistäisi tarvittavan ilmapiirin ylläpitämistä.
– [Belgian] jalkapalloliitto, jonka kanssa olen käynyt useita keskusteluja, hyväksyy kantani ja syyt, jotka johtivat minut tähän tuskalliseen mutta johdonmukaiseen päätökseen. Pahoittelen sitä, että joudun mahdollisesti tuottamaan pettymyksen joillekin kannattajille, mutta olen vakuuttunut siitä, että tämä on Belgian kannalta paras toimintatapa, sillä se päättää keskustelun ja antaa joukkueelle mahdollisuuden keskittyä tavoitteidensa tavoitteluun.
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Espanjalaismedia: Tässä on Lucas Bergströmin uusi valmentaja
- Haastattelu: Agon Sadiku avasi talven siirtoikkunan tapahtumia
- Simo Valakarin suojatin koomailu on nähtävä itse – ”Tämä on silkkaa komediaa”
- Atalanta nousi kahden maalin takaa-ajoasemasta voittoon viimeisellä sekunnilla
- Benjamin Källmanin pahimman uhkaajan taustalla erikoinen tarina
- Pelaaja kosi naisystäväänsä kentällä – seuraavalla viikolla kävi nolosti
- HJK:n lento Euroopassa katkesi – PSG näytti, missä menee maailman huippu
- Virallista: Saku Ylätupa palaa Veikkausliigaan
- Jättiyllätys! Norjalaisihme murskasi Interin Mestarien liigassa
- Tähtipelaajalta murtui leuka ja hampaat – Serie A:ssa nähtiin raju törmäys
- Simo Valakarin suojatin koomailu on nähtävä itse – ”Tämä on silkkaa komediaa”
- Virallista: Saku Ylätupa palaa Veikkausliigaan
- Benjamin Källmanin pahimman uhkaajan taustalla erikoinen tarina
- HJK:n lento Euroopassa katkesi – PSG näytti, missä menee maailman huippu
- Haastattelu: Agon Sadiku avasi talven siirtoikkunan tapahtumia
- Pelaaja kosi naisystäväänsä kentällä – seuraavalla viikolla kävi nolosti
- Atalanta nousi kahden maalin takaa-ajoasemasta voittoon viimeisellä sekunnilla
- Tähtipelaajalta murtui leuka ja hampaat – Serie A:ssa nähtiin raju törmäys
- Virallista: Lucas Bergströmin valmentaja vaihtuu
- FIFA puuttumassa ajanpeluuseen – uusi sääntö muuttaisi peliä merkittävästi



