Schalke talousvaikeuksissa: pelaajat nukkuvat kerrossängyissä
Schalke 04:n alamäki on jatkunut jo pidempään. Vielä vuonna 2019 seura eteni aina Mestarien liigan neljännesvälieriin saakka, ja pääsi sitä ennen säännöllisesti kansainvälisiin kahinoihin mukaan.
Tämän jälkeen seurasi kuitenkin ensimmäinen pudotus 2. Bundesliigaan, nopea nousu takaisin korkeimmalle sarjatasolle, ja pikainen paluu takaisin alemmalle sarjatasolle kakkosbundesliigaan. Viime kaudella oli lähellä, ettei joukkue pudonnut vielä tästäkin alemmas sarjaportaissa.
Huono menestys näkyy myös seuran rahakirstussa – ja siten myös pelaajien arkipäivässä.
Saksalainen Sport Bild kertoo, että muutama viikko sitten Schalke perusti tiloihinsa lepohuoneen pelaajille. Tiloja voisi kuvata lievästi sanottuna spartalaisiksi. Kovin innoissaan eivät pelaajatkaan vaikuta olevan, sillä osa on kuvaillut huonetta kuin kasarmiksi.
Ammattilaisille on varattu useita metallista valmistettuja kerrossänkyjä, jotka ovat rivissä lähekkäin. Ylellisyydestä ei voida siis todellakaan puhua.
Huone kertoo paljon Schalkesta. Tahtoa on – mutta rahaa ei.
Katso täältä kuva pelaajien lepohuoneen karusta sisustuksesta.
Lue myös
Lue myös
Lue myös
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Käsittämätön tilanne tallentui videolle – kärry jyräsi ex-valioliigapelaajan
- Haastattelu: Piotr Parzyszek nauttii elämästään Kuopiossa
- Yllätys: Tällaista roolia Zinedine Zidane kaavailee Kylian Mbappélle
- KuPS-pelaaja teki äärimmäisen harvinaisen maalin – nämä muistetaan aina
- Suosio lähes kuin Martalla – yliopistopelaaja vetoaa miehiin
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Haastattelu: Piotr Parzyszek nauttii elämästään Kuopiossa
- KuPS-pelaaja teki äärimmäisen harvinaisen maalin – nämä muistetaan aina
- Suosio lähes kuin Martalla – yliopistopelaaja vetoaa miehiin
- Käsittämätön tilanne tallentui videolle – kärry jyräsi ex-valioliigapelaajan
- Entiselle Arsenal-kapteenille ”unelmapesti”
- Erikoiset videot leviävät: EA Sports FC 27 -pelissä yllättäviä bugeja