Gnistan varmisti eurolopputurnauspaikkansa – TPS:n surkea kausi Ykkösliigassa sai jatkoa

Gnistan varmisti perjantai-iltana paikkansa Veikkausliigan eurolopputurnauksessa.
Gnistan voitti Töölössä AC Oulun 1-0. Jonas Enkerud viimeisteli ottelun ainoan maalin toisen jakson alussa. Enkerud sai pallon boksissa ja laukoi sen voimakkaasti maalin kattoon. Maali oli Enkerudille sarjakauden viides.
AC Oululla on vielä teoreettinen mahdollisuus nousta eurolopputurnaukseen oikeuttavalle kahdeksannelle sijalle, mutta se vaatisi käytännössä FC Interiltä pisteetöntä loppukautta.
Ykkösliigassa sarjakärki KTP teki selvää jälkeä putoamista vastaan taistelevasta KäPasta. KTP voitti kotiottelunsa tyylipuhtaasti 7-2, ja johtaa Ykkösliigaa kuuden pisteen erolla ottelun vähemmän pelanneeseen Jaroon. Ykkösliigan voittaja nousee Veikkausliigaan ja toiseksi sijoittunut etenee liigakarsintaan.
Ennakko-odotuksiin nähden jälleen huonon kauden pelannut TPS menetti perjantaina matemaattiset mahdollisuutensa yltää nousukarsintaan hävittyään kotikentällään JäPSille 2-3. JäPS johti ottelua avausjakson jälkeen peräti 3-0. TPS:n loppukausi on sujunut surkeasti. Edellisestä viidestä ottelusta tuloksena on kaksi pistettä.
LUE MYÖS
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS
- Helmareille kirvelevä tappio Norjaa vastaan
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Eurooppa-liiga
- Mestarien liiga
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Bayern Münchenin Jamal Musialan kammottavasta loukkaantumisesta lohduton ensiarvio – Manuel Neuer syytti PSG:n supertähteä: ”Hän oli valmis ottamaan riskin”
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- SJK esitteli nimekkään paluumuuttajan – helikopterilla paikalle
- Onni Valakarilla tulikuuma ilta MLS:ssä!
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS