Glen Kamara: Rennesillä selvä tavoite tällä kaudella – ”Jos emme selviydy sinne ensi kaudeksi…”

Glen Kamara siirtyi kesällä Leedsistä Rennesiin.
Ranskan pääsarjaseura maksoi Kamarasta noin kymmenen miljoonaa euroa.
Suomalainen on saanut syyskaudella varsin mukavasti peliaikaa Ligue 1:ssä. Kamara on nimetty seitsemän kertaa joukkueen avauskokoonpanoon. Keskikenttäpelaaja sai kehuja peliesityksistään etenkin alkukaudella.
Huuhkajien avainpelaajiin lukeutuva Kamara kertoi Rennes-siirron taustoista GiveMeSportin haastattelussa. Rennesin kunnianhimoiset tavoitteet vakuuttivat Kamaran.
– Vaikutuin Rennesin tavoitteista pelata eurokentillä. Pelasin Rangersissa paljon euro-otteluita ja palaaminen sille tasolle olisi loistavaa. Rennes haluaa päästä sinne. Jos emme selviydy ensi kaudeksi Eurooppaan, on se pettymys. Se ei olisi hyvä juttu varsinkin tällä joukkueella.
– Olemme käyttäneet paljon rahaa ja tavoitteen on ehdottomasti oltava eurokilpailuihin pääseminen. Kaikki pelaajat tietävät sen. Meillä on todella hyvä joukkue. Valmennus tekee kaikkensa auttaakseen joukkuetta, jotta voimme pelata vahvan kauden.
Kamaran mielestä Ligue 1 on aliarvostettu sarja. Kamara toivoo kehittyvänsä entistä paremmaksi pelaajaksi uudessa ympäristössä.
– Olen pelannut vasta muutaman sarjaottelun, mutta täällä on nopea tempo ja standardit ovat korkealla. Mielestäni ihmiset aliarvostavat Ligue 1:tä. Kyse on varsin teknisestä ja kovasta sarjasta. Täällä on paljon laadukkaita pelaajia ja seuroja.
– Opiskelen ranskan kieltä ja ymmärrän sitä enemmän kuin osaan puhua. Tämä on ensimmäinen kerta, kun pelaan Ison-Britannian ulkopuolella ja se on jo itsessään haaste. Toivottavasti Rennesiin siirtyminen ja Ligue 1:ssä pelaaminen voi kehittää peliäni ja tehdä minusta paremman pelaajan.
Rennesin syyskausi on mennyt penkin alle. 11 ottelusta tuloksena on vain kolme voittoa ja Ligue 1:n 13. sija. Rennes palkkasi Jorge Sampaolin uudeksi päävalmentajakseen viime viikolla.
LUE MYÖS
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- Shakhtar-luotsi Arda Turan Ilves-pelin alla: ”Valitsemme parhaan avauksen toteuttamaan strategiaamme”
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Santeri Haarala saattaa jättää Djurgårdenin – seurapomo: ”Herättänyt kiinnostusta”
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan