”Hän todella välitti Manchester Unitedista” – Ruud van Nistelrooy tapasi Erik ten Hagin potkujen jälkeen
Erik ten Hag sai potkut Manchester Unitedin päävalmentajan paikalta maanantaina.
Ten Hag ehti valmentaa Manchester Unitedia noin kahden ja puolen vuoden ajan, mutta lopulta tulokset jättivät paljon toivomisen varaa ja pesti päättyi potkuihin.
Manchester United on parhaillaan vasta 14. sijalla Valioliigassa. Joukkue on napannut vain kolme voittoa sarjassa.
Viime kaudella Manchester United sijoittui kahdeksanneksi Valioliigassa, joten ten Hag lähti kuluvaan kauteen varsin heikoista asemista, vaikka saikin kesällä jatkosopimuksen.
Manchester Unitedin väliaikaisvalmentajaksi nostettu Ruud van Nistelrooy tiedostaa ten Hagin pettyneen pahemman kerran saatuaan potkut.
– Näin ten Hagin maanantaina ja puhuin hänelle ennen peliä. Ten Hag oli pettynyt ja tämä kosketti häntä, koska hän todella välitti Manchester Unitedista. Paluuni jälkeen huomasin ensimmäisissä keskusteluissani, miten paljon hän välitti ja rakasti Manchester Unitedia. Ten Hag halusi viedä seuraa eteenpäin. Siksi tämä satutti häntä, mutta ten Hag on ylpeä saavutuksistaan voitettuaan kaksi pokaalia Manchester Unitedissa, van Nistelrooy muistutti.
Manchester United tiedotti perjantaina tehneensä Rúben Amorimin kanssa kesään 2027 ulottuvan sopimuksen. Amorim aloittaa pestinsä joukkueen päävalmentajana maanantaina 11.11.
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tässä ovat kaikki Mestarien liigan, Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan arvotut pudotuspeliparit
- KuPSin menestyksekäs eurotaival päätökseen – samalla tuli harmittava takaisku
- Viljami Sinisalolle iso onnistuminen Eurooppa-liigassa
- HBL: Helsinkiläisseura ulos sarjasta vedonlyöntiskandaalin vuoksi
- Optio käytetty! Maalitykki jatkaa Veikkausliigassa
- Mestarien liigan kohupelaajan väitetään myöntäneen törkeän tekonsa – paljasti totuuden joukkueelle
- Espanjalaismedia: Tässä on Lucas Bergströmin uusi valmentaja
- Haastattelu: Agon Sadiku avasi talven siirtoikkunan tapahtumia
- Simo Valakarin suojatin koomailu on nähtävä itse – ”Tämä on silkkaa komediaa”
- Atalanta nousi kahden maalin takaa-ajoasemasta voittoon viimeisellä sekunnilla
- Optio käytetty! Maalitykki jatkaa Veikkausliigassa
- KuPSin menestyksekäs eurotaival päätökseen – samalla tuli harmittava takaisku
- Viljami Sinisalolle iso onnistuminen Eurooppa-liigassa
- Simo Valakarin suojatin koomailu on nähtävä itse – ”Tämä on silkkaa komediaa”
- HBL: Helsinkiläisseura ulos sarjasta vedonlyöntiskandaalin vuoksi
- Mestarien liigan kohupelaajan väitetään myöntäneen törkeän tekonsa – paljasti totuuden joukkueelle
- Haastattelu: Agon Sadiku avasi talven siirtoikkunan tapahtumia
- Espanjalaismedia: Tässä on Lucas Bergströmin uusi valmentaja
- Benjamin Källmanin pahimman uhkaajan taustalla erikoinen tarina
- Virallista: Saku Ylätupa palaa Veikkausliigaan