Glen Kamara siirtohuhujen kohteena

Glen Kamara siirtyi viime kesänä Leedsistä ranskalaiseen Rennesiin noin kymmenellä miljoonalla eurolla.
Kamara sai alkukaudella paljon peliaikaa. Kamara kuului Julien Stéphanin luottopelaajiin Rennesissä ja luotsi nimesi keskikenttäpelaajan toistuvasti avauskokoonpanoonsa.
Stéphan sai potkut marraskuussa ja Rennes palkkasi Jorge Sampaolin uudeksi päävalmentajakseen.
Sampaolin alaisuudessa Kamaran vastuu on pudonnut huomattavasti, eikä hän ole enää avauskokoonpanon pelaaja Rennesissä. Sampaoli on luotsannut Rennesiä viidessä ottelussa ja nimennyt Kamaran avaukseen vain ensimmäisessä ottelussaan. Sittemmin vastuu on jäänyt pieneksi.
Sampaolin on määrä vahvistaa Rennesin keskikenttää tammikuun siirtoikkunassa.
TBR Footballin saamien tietojen mukaan useat englantilaisseurat ovat kiinnostuneita Kamarasta.
Lähteen mukaan Southampton ja Ipswich ovat Kamaran kintereillä. Kummatkin seurat taistelevat putoamista vastaan Valioliigassa. Southampton on jäänyt jo kymmenen pisteen päähän putoamisviivan paremmasta puolesta. Ipswich on neljän pisteen päässä säilyjän paikasta.
LUE MYÖS
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot
- SJK:n europelit alkoi pettymyksellä
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Vatikaani saa oman jalkapalloseuran – kuka tahansa voi hakea mukaan kokoonpanoon
- WP: Huumeparoni piileskeli virkavaltaa pelaamalla ammattijalkapalloa
- Lyon sai pelastavan päätöksen – sarjapaikka säilyy sittenkin
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- SJK:n europelit alkoi pettymyksellä
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Lähde: Oliver Antman kiinnostaa Belgian suurseuroja
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- FC Inter vahvisti tärkeän sopimusuutisen
- Lehti: Jordan Hendersonin ja Ajaxin tiet eroavat